Saksan Hessenin osavaltion talousministeri on kuollut – koronakriisin kanssa paininut poliitikko löytyi junaradan varrelta

Saksan Hessenin osavaltion talousministeri Thomas Schäfer, 54, on löytynyt kuolleena junaradan viereltä kotiosavaltiossaan, kertovat saksalaismediat. Schäferin kuolemasta on kertonut myös Hessenin hallinto Twitterissä.

Saksan kristillisdemokraattien CDU-puolueen ministerin epäillään tehneen itsemurhan. Schäfer esiintyi kuolemaansa edeltäneinä päivinä tiuhaan julkisuudessa keskustelemassa koronaviruspandemian vaikutuksista osavaltion talouteen.

Schäferin kuolema on järkytys Hessenin poliittiselle kentälle, jossa häntä pidettiin vahvana seuraajaehdokkaana osavaltion pääministerille Volker Bouffierille.

–  Olemme kaikki järkyttyneitä ja tuskin voimme uskoa, että Thomas Schäfer näin odottamatta ja äkillisesti kuoli. Myötätuntomme on nyt hänen omaistensa kanssa, ja toivotamme heille voimia näinä vaikeina aikoina, Bouffier kertoi lausunnossaan.

Welt-lehden mukaan Schäferiä suremaan jäävät muun muassa tämän 9-vuotias poika ja 12-vuotias tytär. Bouffierin mukaan ministeri oli ottanut koronapandemian raskaasti.

–  Hän kantoi suurta huolta siitä, oliko mahdollista täyttää kansan suuret odotukset erityisesti taloudellisen tuen suhteen. Minun on oletettava, että nämä huolet kävivät hänelle ylitsepääsemättömiksi. Hän ei löytänyt tietä ulos, Bouffier sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Yli 100 ihmistä kuoli jadekaivoksen maanvyöryssä Myanmarissa

Ruotsalaisturistit luikkivat yön aikana Norjan rajan yli, kun poliisin silmä välttää

Venäjän perustuslakimuutos sai taakseen murskaenemmistön

Istanbulin maailmankuulu Hagia Sofia voi muuttua museosta moskeijaksi

Yhdysvalloissa vaaditaan tiukempia pakotteita Kiinaa vastaan – Trumpin kannasta ei tietoa

Trump sydämistyi New Yorkin keskustaan maalattavasta Black Lives Matter -tekstistä – kutsui sanoja "vihan symboliksi"

Yhdysvalloissa lähes 53  000 uutta koronatartuntaa – luku on päiväkohtainen ennätys

Putinin uudet presidenttikaudet mahdollistavaa uutta perustuslakia kannatti lähes 80 prosenttia äänestäneistä – oppositiojohtaja Navalnyi: äänestyksen tulos on valtava valhe

Presidentti Halonen Hongkongista: Toivon todella, että asiat menevät hyvin – vallanvaihdosjuhliin osallistunut Halonen muistelee, miten riskien tiedettiin olevan olemassa.

Osittaiset tulokset Venäjällä osoittavat vahvaa tukea perustuslakimuutokselle – Putinin vallan jatkosta äänestäneitä venäläisiä houkuteltiin uurnille niin painostuksella kuin kupongeilla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.