Saksan oudoissa jalkajousisurmissa jo viisi kuolonuhria – kaksi eri tapahtumapaikkaa, tekijä yhä kysymysmerkki

Saksassa löytyi maanantaina kaksi uutta kuolonuhria viikonlopun outojen jalkajousisurmien tutkinnoissa. Jo aiemmin poliisi kertoi löytäneensä miehen ja kaksi naista kuolleina hotellista Passaun kaupungissa Baijerissa lauantaina. Passaussa kuolleet oli ammuttu jalkajousella.

Bild-lehden mukaan kaksi maanantaina löytynyttä uhria olivat molemmat naisia. Uhrit löytyivät yhden hotellissa kuolleen naisen kotoa Wittingenistä Ala-Saksissa. Poliisi löysi uhrit tutkiessaan hotellissa kuolleen naisen kotia.

Wittingen ja Passau ovat noin 650 kilometrin päässä toisistaan.

Poliisi ei ole kertonut, onko Wittingenistä löytyneet naiset myös tapettu jalkajousella.

Kuka tappoi kenet ja milloin?

Paikallisen median mukaan hotellin henkilökunta löysi lauantaina 33-vuotiaan naisen ja 53-vuotiaan miehen hotellihuoneen sängystä käsi kädessä ja 30-vuotiaan naisen lattialta, nuoli rinnassa.

Maanatain kaksi uhria löydettiin 30-vuotiaan naisen kotoa Ala-Saksista. Hotellissa kuolleet 53-vuotias mies ja 33-vuotias nainen olivat puolestaan Rheinland-Pfalzin osavaltiosta.

Ruumiiden vierestä löytyi kaksi jalkajousta. Huoneessa oli myös kolmas jousi laukkuun pakattuna. Paikallisen median mukaan kolmikko oli tuonut aseet mukanaan.

Yksi naisista oli varannut kolmen hengen huoneen perjantaista alkaen kolmeksi yöksi, ilman aamupaloja. Kolmikolla ei ollut matkatavaroita mukanaan, kun he kirjautuivat hotelliin. He hakivat laukut, joissa jalkajouset olivat, vasta hotellin vastaanoton sulkeuduttua yöksi.

Bildin mukaan poliisi epäilee, että tappaja, mies tai nainen, surmasi ensin muut ja teki sitten itsemurhan. Poliisi ei tällä hetkellä epäile, että rikokset olisi tehnyt joku ulkopuolinen.

Kaikille viidelle kuolleelle on määrätty ruumiinavaus. Passaun kaupunginsyyttäjä toivoo obduktioiden varmistavan kuolintavat ja kuolinjärjestyksen. Alustavat tulokset ensimmäisistä ruumiinavauksista saataneen tiistaina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.