Saudi-Arabia suostui humanitaariseen tulitaukoon Jemenissä

Saudi-Arabia sanoo suostuvansa viiden päivän tulitaukoon Jemenissä kansainvälisen avun saamiseksi maahan, jos Iranin tukemat huthikapinalliset hyväksyvät tarjouksen. Saudi-Arabian johtama liittouma on pommittanut kapinallisia maaliskuusta lähtien, ja maata uhkaa humanitaarinen kriisi.

YK:n mukaan jopa 20 miljoonalla ihmisellä on Jemenissä pulaa ruoasta. Myös lääkkeistä, polttoaineesta ja puhtaasta vedestä on pulaa entisestään rutiköyhässä maassa. Tulitauon tarkoitus olisi turvata maahan vietäviä avustuskuljetuksia, joita ei ole saatu perille taisteluiden takia.

Saudi-Arabian ulkoministeri Adel al-Jubeir julkisti tarjouksen Yhdysvaltain ulkoministerin John Kerryn kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen. Kerry vetosi jo aikaisemmin molempiin osapuoliin avustuskuljetusten turvaamiseksi.

YK on arvioinut, että Jemenin taisteluissa on kuollut jopa 1 200 ihmistä, joista vähintään puolet on siviiliuhreja. Lisäksi noin 1 400 siviiliä on haavoittunut maaliskuussa alkaneissa väkivaltaisuuksissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.