Senaatti aloittaa Trumpin upporikkaiden ministeriehdokkaiden kuulemiset: "Valtavat osakesalkut ja harvoilla on kokemusta poliittisista viroista"

Yhdysvaltojen senaatin valiokunnat aloittavat tänään tulevan presidentin Donald Trumpin ministeriehdokkaiden kuulemiset.

Ensimmäisenä ovat vuorossa oikeusministeriksi kaavailtu senaattori Jeff Sessions sekä kotimaan turvallisuudesta vastaavaksi ministeriksi ehdotettu kenraali John Kelly.

Huomenna keskiviikkona kuultavaksi tulee kolme ehdokasta, joukossa Trumpin ulkoministeriksi ehdottama öljy-yhtiö ExxonMobilin johtaja Rex Tillerson.

Nimitysten kiireinen aikataulu on herättänyt kritiikkiä, koska monet ehdokkaista eivät ole selvittäneet sidonnaisuuksiaan tai omistuksiaan. Monet Trumpin nimeämistä ehdokkaista ovat upporikkaita ja menestyneitä liikemiehiä, joiden taloudelliset kytkyt ovat moninaiset.

– Monilla heistä on valtavat osakesalkut ja harvoilla on kokemusta poliittisista viroista, joten heidän kytköksiään ei ole aikaisemmin selvitetty, huomautti senaatin demokraattien johtaja Chuck Schumer.

 

Sessionsille vastusta senaatissa

 

Sessions on yksi kiistanalaisimmista Trumpin ehdokkaista. Hänet tunnetaan konservatiivisista mielipiteistä useissa herkissä kysymyksissä, aina abortista kansalaisoikeuksiin. Alabamalainen Sessions oli ehdolla korkeaan tuomarinvirkaan 1980-luvulla, mutta hänet hylättiin senaatin kuulemisissa, koska hänen katsottiin käyttäneen rasistista kieltä toimessaan osavaltion syyttäjänä.

Demokraattisenaattori Cory Booker ilmoitti aikovansa todistaa Sessionsia vastaan valiokunnassa. Niin ei ole tapana tehdä, mutta Booker sanoo rikkovansa perinnettä vastaan, koska Sessionsin linjaukset ovat hänestä todellinen vaara Yhdysvalloille.

Demokraattisenaattori Richard Blumenthal sanoi, että oikeusministerin mitta on se, onko hän valmis puolustamaan perustuslaillisia oikeuksia ja asettumaan tarvittaessa presidenttiä vastaan.

– Hyvin menee. Uskon, että heidät kaikki hyväksytään, Trump julisti Trump Towerin alakerrassa New Yorkissa.

 

Vävypojan nimitys venyttää nepotismisääntöä

 

Trump on myös vahvistanut aikovansa nimittää vävypoikansa Jared Kushnerin vanhemmaksi neuvonantajaksi Valkoiseen taloon.

– Jared on ollut valtava voimavara ja luotettava neuvonantaja koko vaalikampanjan ajan, Trump perusteli tiedotteessaan.

Tänään 36 vuotta täyttävällä Kushnerilla oli merkittävä rooli Trumpin kampanjan aikana, ja hänen asemastaan hallinnossa on spekuloitu ahkerasti. Kushner on naimisissa Trumpin Ivanka-tyttären kanssa.

Kushnerin nimityksen yhteydessä on pohdittu, loukkaako vävyn nimittäminen neuvonantajaksi nepotismin kieltävää lakia. Laki säädettiin, kun John F. Kennedy nimitti veljensä Robert Kennedyn oikeusministeriksi. Trumpin avustajien mukaan kielto ei koskisi Valkoisen talon nimityksiä.

Demokraatit vaativatkin pian Trumpin tiedotteen julkaisun jälkeen, että nimityksen laillisuus tutkitaan. Demokraatit viittasivat juuri nepotismia koskevaan lakiin ja mahdollisiin ristiriitoihin.

Mediat: Ivanka Trump jättää Trump-yhtiöt