"Skandaalimainen esimerkki siitä, miten amerikkalainen oikeuslaitos toimii"

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan kritisoi tiukkaan sävyyn turkkilaisten turvamiesten Yhdysvalloissa saamia syytteitä. Turvamiehet löivät ja potkivat kurdimielenosoittajia Washingtonissa, kun Erdogan oli toukokuussa tapaamassa presidentti Donald Trumpia.

Kaikkiaan 19 ihmistä sai syytteen pahoinpitelystä ja viharikoksesta. Näistä suuri osa kuului Erdoganin turvamiehiin.

Syytetyt tunnistettiin videomateriaalin perusteella.

– (Tapaus on) skandaalimainen esimerkki siitä, miten amerikkalainen oikeuslaitos toimii, Erdogan pauhasi.

Jo aiemmin Turkki on tuominnut syytteet ankarasti sanoen muun muassa, että syytteen saaneet eivät ole koskaan käyneet Yhdysvalloissa.

Syytetyistä kaikki paitsi kaksi ovat teillä tietymättömillä. Kaksi turkkilais-amerikkalaista liikemiestä pidätettiin kesäkuussa, koska heidän epäillään osallistuneen kahakkaan. Lopuista kaksi on kanadalaisia ja muut Turkin kansalaisia.

Uusimmat

Ulkomaat

CNN: Valkoinen talo tuli vastaan kulkulupaa koskevassa kiistassa, toimittaja Acosta saa takaisin lehdistökorttinsa

CNN pyysi uutta oikeuskäsittelyä, Acosta taas vaarassa menettää kulkulupansa

Saksa laittaa rajat kiinni 18 saudille – syynä epäillyt linkit Khashoggin kuolemaan

Kaatuuko vaivalla neuvoteltu brexit-sopimus Britannian parlamentissa? Mahdotonta ennustaa, sanoo Sampo Terho

"Vuoden fuckgirl" -tittelin antaminen toi tuomion

Rappukäytävässä räjähti Tukholman keskustassa

Jemenissä huthikapinalliset lupaavat lopettaa ohjusiskut YK:n pyynnöstä

Korruptiosta syytetty Perun ex-presidentti hakee turvapaikkaa

Brysselin kone on pakattu tänään ministereillä

Trump ei halua kuunnella Khashoggin murhanauhaa, pidättäytyi arvostelemasta saudiprinssiä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.