SpaceX lähettämässä kaksi turistia kuun ympärysmatkalle ensi vuonna

Yhdysvalloissa yksityinen SpaceX-avaruusyritys kertoo olevansa lähettämässä kaksi turistia kuun ympärysmatkalle ensi vuonna. Yrityksen mukaan kaksi yksityishenkilöä on maksanut jo merkittävän ennakon matkasta kuun ympäri.

Turistit on tarkoitus lähettää matkaan SpaceX:n miehitetyllä Crew Dragon -kapselialuksella. Alus tekee ensimmäisen miehittämättömän testilentonsa myöhemmin tänä vuonna.

Yhdysvallat ei ole lähettänyt astronautteja kuuhun sitten avaruushallinto Nasan Apollo-avaruusohjelman 1960-70-luvuilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Konflikti, jonka maailma unohti – Länsi-Saharan tilanne on yhä jumissa vuosikymmeniä siirtomaavallan päättymisen jälkeen

Intian onnettomuuskoneesta vuosi polttoainetta – "On ihme, ettei kone syttynyt tuleen"

Kiinassa pohditaan, miten Hongkongiin syntyvä valtatyhjiö täytetään – vaalien siirtoa vuodella on perusteltu koronaviruspandemialla, mutta se ei välttämättä ole oikea tai ainakaan ainoa syy

CNN: Räjähteitä valmistava mosambikilaisyhtiö vahvistaa tilanneensa Beirutissa räjähtäneen ammoniumnitraatin – kymmeniä ihmisiä on yhä kateissa räjähdyksen jäljiltä

Mauritius julisti hätätilan uhkaavan ympäristökatastrofin vuoksi – karille ajaneesta laivasta vuotaa tonneittain öljyä mereen, Ranska lähettää apua

Kiina haluaa "ennalta arvaamattoman" Trumpin häviävän vaalit, arvioi Yhdysvaltain tiedusteluviranomainen – Venäjä taas on ottanut tähtäimeensä demokraattien Bidenin

Matkustajakone suistui kiitotieltä ja katkesi kahtia Intiassa – ainakin 17 kuollut, kymmeniä loukkaantunut

Yhdysvallat asettaa pakotteita Hongkongin hallintojohtaja Carrie Lamille –  katsoo Lamin heikentäneen Hongkongin autonomiaa

Norja suosittelee kansalaisiaan välttämään kaikkea ulkomaanmatkailua – epidemia kiihtyy nyt Euroopassa, Aasiassa ja Oseaniassa

Libanonin presidentti ei halua Beirutin räjähdyksestä kansainvälistä tutkintaa – lauantaiksi suunniteltu laajaa mielenosoitusta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.