"Suomea kadehditaan nyt monissa Euroopan pääkaupungeissa"

Kiinan presidentin Helsingin-vierailu on Suomelle merkittävä saavutus, sillä maailman suurimpiin mahtimiehiin lukeutuvalle Xi Jinpingille olisi löytynyt monta muutakin vastaanottajaa, suomalaiset Kiina-asiantuntijat arvioivat.

– Suomea katsotaan nyt kateellisena monissa Euroopan pääkaupungeissa ja Pohjoismaiden pääkaupungeissa, arvioi Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jyrki Kallio.

– Xi on varmasti Suomen satavuotisjuhlavuoden merkittävin ulkomaalainen vierailija. Tämä on hieno ele Kiinalta, sanoo puolestaan Turun yliopiston Itä-Aasian politiikan professori Lauri Paltemaa.

Kallio uskoo, että Xin vierailu saattaa osaltaan siivittää Suomen ja Kiinan välistä kauppaa ja kiinalaisten investointien tuloa Suomeen.

– Yleensähän valtiovierailujen yhteyteen kerätään nippu taloudellisia ja kaupallisia sopimuksia, jotka voidaan sitten juhlallisesti julkistaa. Xin Suomen-vierailu tuli nyt kuitenkin sen verran lyhyellä varoitusajalla, joten voi olla, että mitään suuria kaupallis-taloudellisia julkistuksia ei tällä kertaa tule, Kallio pohtii.

Joka tapauksessa Xin vierailu todennäköisesti lisää entisestään kiinalaisten turistien kiinnostusta Suomea kohtaan, Kallio uskoo.

– Suomeenhan on tullut vierailun myötä paljon kiinalaisia toimittajia. Tämä vierailu lisää varmasti Suomen tunnettuutta Kiinassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kiinan presidenttipari saapui Helsinkiin

Uusimmat

Ulkomaat

Yhdysvaltain terveysministeri tapasi Taiwanin presidentin – poikkeuksellinen vierailu on suututtanut Kiinan

Kahdeksan ihmistä kuollut asemiesten iskussa Nigerissä – joukossa ranskalaisia avustustyöntekijöitä

Mediamoguli Jimmy Lai on pidätetty Hongkongissa uuden turvallisuuslain nojalla – epäillään juonitelleen ulkovaltojen kanssa

Perussa on kuollut ainakin kolme alkuperäisväestön edustajaa koronapandemiaan liittyvässä yhteenotossa

Poliisi ja mielenosoittajat ottivat yhteen Valko-Venäjällä presidentinvaaliäänestyksen jälkeen

Kreikan tulvissa on kuollut viisi ihmistä – joet tulvivat yli äyräidensä

Virallisen ovensuukyselyn mukaan Lukashenko saisi presidentinvaaleissa lähes 80 prosentin kannatuksen – Valko-Venäjän äänestyspaikoilla pitkiä jonoja

Moottoripyörällä liikkuneet asemiehet tappoivat Nigerissä kuuden ranskalaisturistin ja kahden paikallisen seurueen

Yhdysvalloissa ylittyi 5 miljoonan vahvistetun koronatartunnan rajapyykki, Uusi-Seelanti sinnitellyt jo sata päivää ilman tartuntoja

Suomalaistutkijat: Lupaus uusista vaaleista ei pura Beirutin jännitteitä, tarvetta myös kansainväliselle painostukselle – "Ilmapiiri on sekoitus totaalista väsymystä ja vihaa"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.