Syyriassa Raqqan muuri murtui – USA:n tukemat joukot etenevät taistelussa Isisiä vastaan

Syyriassa Yhdysvaltojen tukemat joukot ovat murtaneet Raqqan vanhaakaupunkia ympäröivän keskiaikaisen muurin kahdesta kohtaa. Yhdysvallat kertoi tiistaina, että muuri murrettiin ilmaiskuissa.

Uutistoimisto AFP:n mukaan kiivaat taistelut vanhassakaupungissa alkoivat heti aamuvarhaisella.

Arviolta 2 500 äärijärjestö Isisin taistelijaa on vetäytynyt Raqqaan, jota se pitää pääkaupunkinaan. Isisin joukot ovat viime päivinä tehneet useita itsemurhaiskuja kaupunkia piirittäviä joukkoja vastaan.

YK:n mukaan kaupungissa saattaa olla loukussa jopa 100 000 siviiliä, joita Isis-taistelijat ovat estäneet pakenemasta.

Al-Rafiqan muuri, joka on liki viiden kilometrin pituinen, valmistui 700-luvun lopussa. Yhdysvaltojen mukaan ilmaiskuissa tehdyt reiät ovat 25 metrin mittaisia.