"Tehdään ihmisoikeuksista mahtavia" – Suomi osoitti mieltään visuaalisesti, katso kuvasarja

Helsingissä järjestettiin viikonlopun ja maanantain aikana useita kantaaottavia kampanjoita, joilla lähetettiin viestejä Helsingissä vieraileville Yhdysvaltain presidentille Donald Trumpille ja Venäjän presidentille Vladimir Putinille.

Viestejä lähettivät mainosten ja lakanoiden kautta niin kansalaisjärjestöt kuin yritykset.

Tekstiiliyritys Finlayson asetti Helsingin myymälöihinsä julisteen, jossa pyydettiin Trumpia tekemään hyviä päätöksiä. Putinille oli osoitettu sama viesti venäjäksi.

– Olemme hieman huolissamme. Politiikan tavoite on tehdä maailmasta niin hyvä kuin mahdollista. Kaikille. Ole hyvä, ja tee hyviä päätöksiä, julisteessa sanottiin. Finlayson mainosti myös kohtelevansa kaikkia ihmisiä tasa-arvoisesti ja antavansa siten ensimmäiselle naiselle Melania Trumpille alennusta myymälässä.

Hotellikonserni Kämp Collection Hotels taas lanseerasi "Keep Peace" -drinkin, jota saattoi tilata ketjun baareissa. Kämp nosti myös viime viikolla julkisivuaan vasten bannerin, jossa Keep peace -viesti toistuu. Kyseessä on sanaleikki kippis-sanasta.

Myös Suomen kirkko otti kantaa. Kirkko pystytti Kirkkohallituksen rakennukseen Etelärannassa julisteen, jossa todetaan rauhantekijöiden olevan siunattuja.

Venäläismedialla oma tulkinta HS:n kampanjasta

Helsingin Sanomat muisti Trumpia ja Putinia mainostauluilla, joissa presidentit toivotettiin tervetulleeksi vapaan lehdistön maahan. Tauluissa jaettiin uutisotsikoita, joissa esiteltiin Trumpin ja Putinin tekemiä lehdistön vastaisia toimenpiteitä.

Kampanja sai kansainvälistä huomiota, ja esimerkiksi Kansainvälinen lehdistöinstituutti IPI julkaisi asiasta uutisen sivuillaan. Myös yhdysvaltalainen uutiskanava ABC News huomioi tempauksen uutisissaan.

Venäläismedia tulkitsi kampanjaa eri tavoin. Venäjän valtiontelevisio ohitti mainostauluissa olevat kriittiset viestit sananvapaudesta ja kertoi helsinkiläisten "tervehtineen Trumpia ja Putinia useilla kylteillä", kertoi Britannian yleisradioyhtiön BBC:n Moskovan-kirjeenvaihtaja Steve Rosenberg Twitterissä.

Banneri kirkon torniin

Yritysten lisäksi kansalaisjärjestöt ottivat voimakkaasti kantaa.

Ympäristöjärjestö Greenpeacen aktivistit kiipesivät maanantaina aamupäivällä Kallion kirkon torniin. 64 metriä korkeaan torniin ripustettiin järjestön banderolli, jossa on viesti Yhdysvaltain ja Venäjän presidenteille.

Punaisessa kankaassa lukee "Warm our hearts, not our planet", suomeksi "Lämmitä sydämemme, älä planeettaamme". Tarkoitus on muistuttaa Trumpia ja Putinia siitä, että ilmastokriisi vaatii tekoja, järjestö kertoi.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty taas leikitteli Trumpin vaalisloganilla.

– Make Human Rights Great Again, tehdään ihmisoikeuksista taas mahtavia, muun muassa Helsingin rautatientorille metroasemalle pystytetyssä valotaulussa sanottiin.

Kansainvälinen seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajava Human Rights Campaign taas heijasti Presidentinlinnan pihan seinään viestejä, jossa otettiin kantaa Tshetshenian tilanteeseen ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin.

Facebookissa kutsuttiin ihmisiä osallistumaan "Trump ja Putin: Ikkunoista terveiset tyranneille!" -mielenosoitukseen. Siinä kehotettiin helsinkiläisiä asettamaan ikkunoilleen viestejä Putinille ja Trumpille. Tapahtumaan oli osallistumassa maanantaina hieman yli 100 ihmistä.

Melania Trump nautti keskustelustaan Jenni Haukion kanssa

Kadunvaltausta suunnitelleet kiinni presidenttisaattueiden reitiltä

Trump ennen työlounasta: Erittäin hyvä alku

Putin ja Trump aloittivat tapaamisensa: "Puhumme yhteisestä ystävästämme presidentti Xistä"

"Vastustan kaikkea, mitä hän edustaa" – Trumpia ja Putinia vastustava joukko kokoontumassa Kaisaniemeen, paikalla satakunta ihmistä

Melania Trump ja Jenni Haukio keskustelivat maidensa kohtaamista vaikeuksista – "Nautin keskustelustamme"

Helsinki on tänään maailmalla mediahuomion keskipisteessä – Fox News kehui Helsinkiä kauniiksi, mutta kirjoitti Niinistön tittelin väärin

Orpo Trump–Putin-tapaamisesta: Maailma tarvitsee lisää kansainvälisiä sopimuksia, ei vähemmän

Putin: Venäjää vastaan liki 25 miljoonaa kyberhyökkäystä MM-kisojen aikana

Trump Niinistölle: "Nautin seurastanne Nato-kokouksessa ja arvostan tukeanne"