Texasin kirkkoampumisessa kuollut ainakin 26 ihmistä – viranomaisten mukaan ampuja oli kaksikymppinen valkoinen mies

Yhdysvalloissa Texasin kirkkoampumisessa on kuollut 26 ihmistä, kertoo Texasin kuvernööri Greg Abbot. Hänen mukaansa on epäselvää, voiko kuolleiden määrä vielä kasvaa.

Kuolonuhrit olivat kaikenikäisiä 5-vuotiaasta 72-vuotiaaseen. Dallas Morning Newsin mukaan yksi haavoittuneista on kaksivuotias.

Ampuminen tapahtui baptistikirkossa Sutherland Springsin pikkukaupungissa lähellä San Antoniota.

Viranomaiset kertoivat tiedotustilaisuudessa, että uhreja ei ole vielä tunnistettu. Rikospaikan tutkinta on yhä käynnissä.

Texasin julkisen turvallisuuden viraston paikallisosaston johtaja kertoi tilaisuudessa, että oletettu ampuja oli kaksikymppinen valkoinen mies. Epäilty aloitti ampumisen kirkon ulkopuolella, minkä jälkeen hän astui sisään ja avasi tulen kohti seurakuntalaisia. Paikallinen asukas ampui takaisin ja lähti seuraamaan epäiltyä, kun epäilty ampuja ajoi pakoon.

Poliisi löysi epäillyn kuolleena autostaan, mutta toistaiseksi on epäselvää, oliko hän ampunut itsensä vai kuollut häntä jahdanneen paikallisen asukkaan luoteihin.

Viranomaiset eivät kommentoineet mahdollisia motiiveja

Viranomaiset eivät ole julkistaneet epäillyn nimeä, mutta amerikkalaismedia on saanut sen tietoonsa nimettömien viranomaislähteiden kautta. Uutistoimisto AFP:n mukaan amerikkalaismedian ampujaksi nimeämä mies oli tuomittu kolme vuotta sitten sotaoikeudessa vaimonsa ja lapsensa pahoinpitelystä. Hänet vangittiin vuodeksi ja erotettiin ilmavoimista.

Hänen kerrotaan asuneen San Antoniossa ja olleen naimisissa. Sosiaalisessa mediassa hän oli ilmoittanut syntymävuodekseen 1991.

Viranomaiset eivät ole vielä kommentoineet julkisuudessa ampujan mahdollisia motiiveja. Rasistisesta rikoksesta ei vaikuta olevan kyse, sillä kirkon Facebook-sivun kuvissa näkyvät seurakuntalaiset ovat valkoisia kuten epäiltykin.

Kaksi vuotta sitten Yhdysvalloissa kuoli ihmisiä kirkkoampumisessa Etelä-Carolinan Charlestonissa, jossa valkoisen rodun ylivallan kannattaja avasi tulen kohti mustia seurakuntalaisia.

Trump: Pahuuden teko

Presidentti Donald Trump kutsui kirkkoampumista pahuuden teoksi puhuessaan toimittajille Japanin Tokiossa, jossa hän on virkamatkalla.

–  Emme voi pukea sanoiksi tuskaa ja surua, jota me kaikki tunnemme, emmekä pysty kuvittelemaan niiden kärsimystä, jotka menettivät rakkaansa, Trump sanoi CNN:n mukaan.

Presidentin mukaan tällaisina aikoina amerikkalaiset tekevät sen, minkä parhaiten osaavat: vetävät yhtä köyttä.

–  Kyynelten ja surun läpi seisomme vahvoina, niin vahvoina.

Presidentti lupasi Texasille ja tekoa tutkiville viranomaisille hallintonsa täyden tuen.

Toisin kuin New Yorkin viimeviikkoisen terrori-iskun jälkeen, hän ei ottanut puheeksi mahdollisia toimia, jolla kansalaisten turvallisuutta voitaisiin parantaa. Tuolloin iskun tekijä oli maahanmuuttaja, ja Trump alkoi heti puhua maahanmuuttopolitiikasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.