Tiedusteluväki kauhistui Trumpin päätöksestä antaa oikeusministerille oikeudet julkistaa salaiseksi luokiteltua tietoa

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin päätös antaa oikeusministerille täydet oikeudet salaiseksi luokiteltujen tietojen julkistamiseen saa osakseen kovaa kritiikkiä maan tiedustelun nykyisiltä ja entisiltä virkamiehiltä.

Presidentin julkaisema muistio vaatii yhdysvaltalaisia tiedusteluviranomaisia tukemaan oikeusministeri William Barria tutkimuksissaan. Barr selvittää parhaillaan oliko tutkinta, joka liittyi Venäjän vaalivaikuttamiseen vuoden 2016 presidentin vaaleissa, oikeutettu.

Tutkinnasta muodostui lopulta erikoissyyttäjä Robert Muellerin tutkinta, joka selvitti sitä, syyllistyikö Trump juonitteluun ja oikeuden estämiseen.

Poliitikot ja tiedusteluväki pelkäävät, että Trumpin päätöksen seurauksena Yhdysvaltojen suojelluimmat tiedustelulähteet muun muassa Venäjän hallinnossa paljastuvat.

Joukko nykyisiä ja entisiä tiedusteluvirkamiehiä kertoi Washington Postille olevansa huolissaan, että Barr saattaa julkaista tietoa valikoivasti, mikä ei antaisi kokonaiskuvaa vuoden 2016 tapahtumista.

Presidentti puolustaa päätöstään

Presidentin mukaan oikeusministeri tarvitsee rajattomat oikeudet julkistaa salaiseksi luokiteltuja tietoja, jotta ministeri pääsisi Venäjä-tutkinnan ytimeen.

–  (Barr) pääsee näkemään, kuinka tämä huijaus tai noitavaino alkoi, ja miksi se alkoi, Trump sanoi.

Trump on toistuvasti arvostellut Venäjä-tutkintaa noitavainoksi ja kuvaillut tutkimuksia jopa maanpetokseksi.

Erikoissyyttäjä Mueller ei löytänyt tutkinnassaan näyttöä presidentti Trumpin tai hänen kampanjansa vehkeilystä Venäjän kanssa presidentinvaalien 2016 alla.

Sen sijaan Mueller jätti auki kysymyksen siitä, syyllistyikö Trump oikeuden estämiseen haittaamalla tutkintaa. Barr itse veti tutkinnasta johtopäätöksen, että presidentti ei toiminut näin.

Oikeusministeriä on syytetty siitä, että hän on antanut puutteellisen kuvan tutkinnan tuloksista.

Trumpin tuoretta päätöstä laajentaa Barrin valtuuksia on arvosteltu demokraattien leiristä sanomalla, että presidentti ja oikeusministeri vehkeilevät muuntaakseen salaiset tiedot aseiksi poliittisia vihollisiaan vastaan.

"Todella huono idea"

Entinen keskustiedustelupalvelu CIA:n varapääjohtaja John McLaughlin vaatii kongressia pysäyttämään hankkeen. Hän kirjoitti Twitterissä, että oikeuksien antaminen Barrille on todella huono idea.

–  Tiedustelulaitokset voivat tehdä yhteistyötä, mutta niillä täytyy säilyä laillinen vastuu lähteiden suojelemiseen.

Kansallisen tiedustelun johtaja Dan Coats oli sanoissaan varovaisempi mutta teki selväksi, että oikeusministerin ei pitäisi toimia vastuuttomasti.

–  Luotan, että oikeusministeri työskentelee tiedusteluyhteisön kanssa pitkäaikaisten standardien mukaisesti, jotta voidaan suojella sellaista tietoa, jonka julkitulo saattaisi kansallisen turvallisuutemme vaaraan.

Entinen CIA:n virkamies Evan McMullin luonnehti Trumpin päätöstä erittäin vaaralliseksi vallan väärinkäytöksi.

–  Barr julkaisee valikoiden arkaluonteista tietoa, kuten hän teki Muellerin raportin osalta. Niin saadaan aikaan Trumpille suotuisa kertomus ja haitataan tiedusteluväen kykyä kerätä tiedustelutietoa ulkomaisista uhkista.