Tilanne Sri Lankassa kiristyy – maahan julistettu poikkeustila

Sri Lankassa on julistettu poikkeustila muslimivastaisten mellakoiden takia. Vähintään kaksi henkilöä on kuollut levottomuuksissa maassa, jonka asukkaista noin 70 prosenttia on buddhalaisia. Lisäksi kymmenet talot ja moskeijat ovat vaurioituneet.

Kaupunkisuunnitteluministeri Rauff Hakeemin mukaan hallitus päätti ottaa käyttöön tiukat toimet, muun muassa maanlaajuisen poikkeustilan.

Poliisi oli jo aiemmin määrännyt yöllisen ulkonaliikkumiskiellon Kandyyn maan keskiosassa.

Tänään viranomaiset sijoittivat raskaasti aseistettuja joukkoja kaupungin kaduille sen jälkeen kun mellakoitsijat olivat rikkoneet ulkonaliikkumiskieltoa ja riehuneet kaupungissa.

Ulkonaliikkumiskieltoa pidennettiin myös. Viranomaiset löysivät muslimimiehen ruumiin palaneen talon raunioista, ja pelkäävät tilanteen kiristyvän ennestään.

Sisällissota loppui 10 vuotta sitten 

Poikkeustilajulistus antaa viranomaisille oikeuden pidättää ja vangita epäiltyjä pitkiksi ajoiksi. Hallitus puolestaan saa sijoittaa joukkoja harkintansa mukaan.

Tämä on ensimmäinen poikkeustilajulistus Sri Lankassa seitsemään vuoteen.

Maa oli poikkeustilassa melkein kolmenkymmenen vuoden ajan hallituksen taistellessa tamilisissejä vastaan sisällissodassa, joka loppui 2009.