Toivo lumivyöryssä kadonneiden suomalaisten selviämisestä hiipui Norjassa – etsinnät tauolle viikonlopuksi

Norjan poliisin mukaan maan pohjoisosassa lähellä Tromssaa kadonneiden neljän ihmisen ei odoteta enää löytyvän elossa. Kolme suomalaista ja yksi ruotsalainen katosivat keskiviikkona matkalla Blåbärfjelletin huipulle. Alueella tapahtui katoamisen aikoihin suuri lumivyöry.

Toivon hiipumisesta kertoi myös Norjassa Tromssan poliisin päätös. Poliisi tviittasi perjantaina illalla, että kadonneiden etsintätyöt keskeytetään vaikeiden sääolojen takia. Etsintöjä jatketaan aikaisintaan maanantaina.

Aiemmin perjantaina poliisi kertoi alueen yli lentäneen helikopterin havainneen signaaleja kahdesta eri lumivyörypaikantimesta. Poliisin mukaan tämä vahvistaa arvion, että ryhmä on jäänyt lumen alle eikä eloonjäämismahdollisuuksia ole.

– Tämä muuttuu nyt pelastusoperaatiosta uhrien etsimiseksi, kertoi poliisipäällikkö Astrid Nilsen tiedotustilaisuudessa. Hänen mukaansa kyseessä on yhä varsin suuri ja vaativa operaatio.

Lääkäri Mads Gilbert Pohjois-Norjan yliopistosairaalasta muistutti, ettei kenenkään tiedetä selviytyneen lumivyörystä hengissä näin pitkän ajan jälkeen.

– Sen vuoksi olemme lääketieteellisesti varmoja, etteivät nämä neljä selvinneet lumivyörystä, Gilbert sanoi.

 

"Riskit tiedossa"

 

Kolme miestä ja nainen katosivat keskiviikkona iltapäivällä, kun he olivat matkalla Blåbärfjelletin 1 440 metrin korkeudella olevalle huipulle. Ryhmän viides jäsen, ruotsalaismies, hälytti apua, kun ei tavoittanut ystäviään kännykällään. Alueella tapahtui katoamisen aikoihin suuri lumivyöry.

Suomalaismiehet olivat Pohjois-Norjassa osallistuttuaan jääkiipeilykurssiin, kertoi kurssin oppaana toiminut Fredrik Aspö STT:lle.

Kurssin jälkeen miehet jäivät vielä Norjaan tekemään omatoimisia hiihtoretkiä.

Aspön mukaan miehet tiesivät retkeen liittyvistä vaaroista ja heillä oli mukana varusteita lumivyöryn varalta.

– Se on yleinen toimintatapa lumisilla tuntureilla talvisin, Aspö sanoi.

Poliisin mukaan suomalaisten ja ruotsalaisen uhrien omaisia oli jo perjantaina saapunut paikan päälle Norjaan. Viranomaiset kertoivat pitäneensä heidät ajan tasalla etsinnöistä koko ajan.

 

Kadonneet ovat pohjalaismiehiä

 

Yksi Norjassa kadonneista kolmesta suomalaismiehestä oli opiskellut tänä talvena off-piste-laskettelua, jonka opetukseen sisältyy varautumista lumivyöryihin, kertoi opettaja Henrik Jern STT:lle. Jern on vastaava opettaja ruotsinkielisen Axxell-oppilaitoksen eräopaskurssilla Kemiössä.

– Jos valitsee off-piste-laskettelun (eli vapaalaskun) opinnot, niihin sisältyy aika runsaasti varautumista lumivyöryihin. Opetamme, millaiset riskit ovat, missä niitä ilmenee ja miten niitä vältetään reitin suunnittelulla.

Jernin mukaan kyseinen Axxellin opiskelija on syntynyt vuonna 1989. Hän on Pohjalaisen ja Ilkan mukaan maalahtelainen.

Toinen kadonnut, vuonna 1982 syntynyt mies on hänkin opiskellut Axxellissa aiemmin. Hän on Jernin mukaan lähtöisin Pietarsaaresta. Lehtien mukaan tämän miehen nykyinen asuinpaikka on Kemiönsaaren Taalintehdas.

Kolmas kadonnut suomalainen on Pohjalaisen ja Ilkan mukaan vaasalainen, vuonna 1986 Mustasaaressa syntynyt mies. Hänellä ei ole mitään yhteyttä eräopaskoulutukseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Yksi Norjassa kadonneista suomalaismiehistä oli opiskellut varautumista lumivyöryihin, kertoo opettaja