Trooppinen myrsky Pabuk lähestyy Thaimaan turistialueita

Thaimaassa trooppinen myrsky Pabuk lähestyy maan itärannikkoa. Kymmenettuhannet turistit ovat siirtyneet Siaminlahdelta mantereelle myrskyn tieltä.

Nyt yhteydet saarilta mantereelle ovat jo poikki, joten saarille jääneet eivät enää pääse pois ennen kuin myrsky on kulkenut ylitse. Koh Samuin ja Nakhon Si Thammaratin lentokentät on suljettu lauantaihin asti, ja lauttojenkin on käsketty pysyä maissa.

Saarilla on kuitenkin edelleen paljon turisteja.

– Koh Phanganilla on yhä kymmeniätuhansia turisteja. Mutta olen puhunut ulkomaalaisten kanssa, eivätkä he ole peloissaan, he ymmärtävät tilanteen, kertoi Koh Phanganin paikallishallinnon johtaja Krikkrai Songthanee uutistoimisto AFP:lle.

Thaimaan meteorologisen viraston mukaan myrskyn tielle osuvat kaikki Siaminlahden turistisaaret kuten Koh Samui, Koh Phangan ja Koh Tao.

Paikoin ihmiset ovat hamstranneet ruokaa ja tarvikkeita, ja joistakin kaupoista polttoaine on loppu.

STT:n tavoittaman, Thaimaan itärannikolla asuvan suomalaissukeltaja Mikko Paasin mukaan tilanne on rauhallinen.

– Ei täällä mitään hätää, pikkaisen ripottelee vettä. Lehdet vain paisuttelee noita juttuja niin kauheasti. Sukeltamaan ollaan lähdössä, Paasi sanoi STT:lle.

Paasi nousi julkisuuteen viime kesänä, kun hän osallistui Thaimaassa luolaan loukkuun jääneiden poikien pelastusoperaatioon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.