Trump ei osallistu Valkoisen talon kirjeenvaihtajien illalliselle

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei osallistu Valkoisen talon kirjeenvaihtajien illalliselle. Hän kertoo asiasta Twitterissä.

Trump ei kerro tviitissään syytä sille, miksi hän ei osallistu illalliselle, vaan toivottaa pelkästään kaikille hyvää iltaa.

Istuva presidentti on perinteisesti osallistunut Valkoisen talon kirjeenvaihtajien yhdistyksen järjestämälle vuotuiselle illalliselle. Uutistoimisto Reutersin mukaan yhdistys on ilmoittanut, että illallinen järjestetään edelleen suunnitellusti huhtikuun 29. päivänä.

Tapahtumaan osallistuu yleensä myös useita julkisuuden henkilöitä.

Trump kritisoinut mediaa toistuvasti

Trump on moneen kertaan ilmaissut, ettei luota mediaan ja sen toimintaan. Hän on kutsunut useita yhdysvaltalaismedioista "valemedioiksi" ja sanonut näiden olevan epärehellisiä. Presidentin kritiikin kohteeksi ovat joutuneet muun muassa CNN ja New York Times -lehti.

Perjantaina Valkoinen talo esti useiden medioiden osallistuminen Trumpin tiedotuspäällikön Sean Spicerin lehdistötapaamiseen. Useat merkittävät mediat Yhdysvalloissa kritisoivat Valkoisen talon päätöstä. Myös Valkoisen talon kirjeenvaihtajien yhdistys esitti jyrkän vastalauseensa tapauksesta. Se sanoi käsittelevänsä asiaa Valkoisen talon henkilökunnan kanssa.

Pääsy lehdistötapaamiseen evättiin muun muassa New York Timesilta, CNN:ltä, BBC:ltä ja Politico-verkkolehdeltä. Lisäksi Time-lehden, uutistoimisto AP:n ja USA Today -lehden toimittajat kieltäytyivät osallistumasta tilaisuuteen protestina kollegoidensa porttikiellolle.

Sen sijaan tiedotustilaisuuteen osallistui toimittajia sekä Breitbartin kaltaisista oikeistomedioista että valtavirran tiedotusvälineistä kuten Wall Street Journalista, ABC:sta ja CBS:stä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.