Trumpin kannattajille virkaanastujaiset ovat suuri hetki

Nämä ihmiset ovat Trumpin väkeä.

He kuuntelevat nautiskellen leudossa talvi-illassa kaikuvia kantrisäveliä ja hurraavat täydestä sydämestään, kun Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump nousee lavalle puhumaan omilleen.

Kovin paljon heitä ei ole, ei Yhdysvaltojen mittakaavassa. Väkijoukko on niin väljä, että jopa konsertin loppumetreillä paikalle tulleet pystyvät kävelemään lähelle lavaa.

Kohta virkakautensa aloittavan presidentin kunniaksi järjestettyyn ilmaiskonserttiin mahtuisi paljon enemmän ihmisiä.

 

”Tulimme Trumpin takia”

Monet tunnetut artistit kieltäytyivät esiintymästä täällä tänään. Se ei haittaa 11-vuotiasta Jacob Tayloria.

- Tulimme tänne nähdäksemme Trumpin, hän sanoo silmät loistaen Washingtonissa olevalle STT:n toimittajalle.

Teksasin Dallasista kotoisin oleva Taylor perheineen on pääkaupungissa ensimmäistä kertaa.

Myös hänen 16-vuotias sisarensa Grace Taylor on innoissaan Trumpista.

- Hän on niin aito!

Heidän 41-vuotias isänsä Mark Taylor korostaa kuitenkin, että perheen aikuiset valitsevat ehdokkaansa asiakysymysten eivätkä henkilön perusteella.

- Vastapuoli kannatti aborttia ja monia muita asioita, joita me vastustamme.

Taylorit onnistuivat saamaan liput virkaanastujaisiin - joskin vain seisomapaikoille. Heidän ystäväpariskuntansa Teresa ja Jeff Tippin jäivät ilman lippuja, mutta päättivät silti matkustaa pääkaupunkiin seuraamaan juhlallisuuksia.

- Olemme Trumpin puolella sataprosenttisesti, hehkuttaa 52-vuotias Teresa Tippin.

Jeff Tippin kertoo, että väistyvän presidentin Barack Obaman ratkaisut tuntuivat hänestä kristittyjä vastaan suunnatuilta.

- Pidän Trumpissa siitä, että hän ei vastusta meitä kristittyjä. Trump lähestyi meitä erikseen ja kertoi toivovansa meidän ääniämme, hän sanoo.

Myös Taylorit ovat kristittyjä.

- Jumalan siunausta, 16-vuotias Grace Taylor toivottaa hyvästiksi haastattelun päättyessä.

 

”Maa on menossa haluamaamme suuntaan”

 

Dallasista ovat kotoisin myös Karrie Baysinger ja Mike Riba, jotka ovat ensimmäistä kertaa virkaanastujaisissa.

- Innostuimme näistä vaaleista enemmän kuin koskaan aiemmin, 40-vuotias Baysinger kertoo.

Hän kuvailee, että Yhdysvallat tuntui olevan tärkeässä tienristeyksessä.

- Emme halunneet sosialismia, jota Hillary (Clinton) ajoi. Puhua nyt ilmaisista korkeakouluopinnoista! Ei mikään ole ilmaista, hän puuskahtaa.

- Nyt olemme onnellisia, kun maa on menossa haluamaamme suuntaan.

Obaman hallinnosta pariskunnalla on paljon pahaa sanottavaa. Baysingeriä loukkasi aivan erityisesti se, että Obama käytti presidentin lentokonetta lomamatkoihin perheensä kanssa.

Ribaa hiersi eniten se, miten usein Obama käytti itsenäistä päätösvaltaansa ja ohitti kongressin. Baysinger kiihtyy ajatellessaan sitä.

- Hän teki mitä itse halusi, ei mitä kansa halusi.

Pariskunta toi virkaanastujaisiin kaksivuotiaan tyttärensä Madeleinen, vaikka tämä ei tulekaan muistamaan historiallista hetkeä.

- Trumpin voitto on tärkeä asia tyttäremme tulevaisuudelle. Miksi kukaan haluaisi tehdä töitä, jos kaiken saa ilmaiseksi, Baysinger sanoo.

 

Trump aavistelee kaunista säätä

 

Kun Trump alkaa puhua, yleisö kuuntelee häntä keskittyneesti - kunnes yhtäkkiä heidän korvansa täyttyvät metelistä, joka peittää tulevan presidentin sanat alleen.

Mielenosoittaja on onnistunut salakuljettamaan tilaisuuteen megafonin.

Nuori mies ehtii huutaa Trumpin vastaisia iskulauseita hetken, mutta sitten tunnelma sähköistyy. Useat miehet kävelevät häntä kohti uhkaavan näköisinä.

Mielenosoittaja lopettaa heti, nostaa kätensä pystyyn kuin aseella uhattuna ja pysyy liikkumatta paikoillaan. Tilanne rauhoittuu. Yleisö keskittyy taas kokonaisvaltaisesti Trumpin puheeseen.

Trump puhuu lyhyesti ja tutuista teemoista. Hän lupaa palauttaa työpaikat maailmalta Yhdysvaltoihin sekä vahvistaa armeijaa ja rajoja. Muuria hän ei tänään mainitse.

Virkaanastujaisiaan hän kertoo odottavansa innolla, vaikka sääennusteet ovat luvanneet sadetta koko päiväksi.

- En välitä, onko kaunista vai sataako hullun lailla. Mutta aavistelen, että silloin on kaunista.

Trump kannattajilleen: Ette ole enää unohdettuja

Valta vaihtuu Washingtonissa tänään

Donald Trumpin virkaanastujaisiin odotetaan kymmeniätuhansia mielenosoittajia