Trumpin mukaan Oscareissa mokailtiin liiallisen politiikkaan keskittymisen takia

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump on sanonut, että Oscar-elokuvagaalan loppupuolen mokailu johtui Hollywoodin liiallisesta keskittymisestä politiikkaan. Trumpin oletetaan viitanneen gaalan tapahtumaan, jossa parhaan elokuvan palkinnon jakaneille näyttelijöille Warren Beattylle ja Faye Dunawaylle annettiin väärä kirjekuori sarjan voittajasta.

Trumpin mukaan gaalassa keskityttiin politiikkaan show'n sujuvan kulun sijasta. Trumpin mukaan se verotti gaalan glamouria. Hänen mukaansa tämän vuoden Oscareista puuttui jotain erityistä.

Trump antoi kommenttinsa äärikonservatiiviselle Breitbart-uutissivustolle. Haastattelussa Trump ei selvennä, miksi hänen mielestään politiikkaan, toisin sanoen häneen keskittyminen johti tapahtuneeseen virheeseen. Oli myös epäselvää, oliko Trump katsonut gaala-lähetystä.

Trump nousi Oscareiden aikana useasti esille muun muassa vitseissä ja kritiikissä. Esimerkiksi gaalan juontanut koomikko Jimmy Kimmel kertoi Trumpiin liittyviä vitsejä juontojensa aikana.

- Haluan sanoa kiitos sinulle, presidentti Trump. Muistatteko, kun viime vuonna tähän aikaan Oscareita pidettiin rasistisina? Nyt sitä vaikutelmaa ei syntynyt, kiitos presidentin, Kimmel vitsaili gaalan alussa.

Kimmel kiinnitti huomionsa myös Trumpia taannoin kritisoineeseen Meryl Streepiin. Presidentti haukkui Oscar-palkitun näyttelijän yliarvostetuksi, joten Kimmel antoi tunnustusta Streepin "lukuisille ei-innostaville ja yliarvostetuille suorituksille".

Lisäksi huomio kiinnittyi Trumpiin esimerkiksi, kun parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin vei iranilaisen ohjaajan Asghar Farhadin The Salesman. Farhadi ei osallistunut gaalaan, koska kritisoi Trumpin asettamaa maahantulokieltoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.