Tshekin miljardööripääministerin korruptiotutkinta etenee

Tshekin parlamentti kumosi perjantaina miljardööripääministeri Andrej Babisin parlamentaarisen immuniteetin. Äänin 111–69 syntynyt päätös merkitsee, että poliisi voi tutkia Babisin osuutta EU-tukiaishuijaukseen vuodelta 2007.

Babis on torjunut syytökset ja leimannut ne poliittiseksi ajojahdiksi. Hänen hallituksensa erosi keskiviikkona hävittyään luottamusäänestyksen. Presidentti Milos Zeman ilmoitti kuitenkin antavansa Babisille uuden mahdollisuuden muodostaa hallitus.

Tshekin Donald Trumpiksi kuvatun Babisin maahanmuutto- ja EU-vastainen ANO-puolue sai suuren voiton viime syksyn vaaleissa, mutta muut puolueet ovat olleet nihkeitä hallitusyhteistyölle.

Tilanne saattaa pysyä jumittuneena aina presidentinvaalien toiseen kierrokseen asti, joka pidetään 26.–27. tammikuuta.