Tunisia valitsee presidentin epävarmoissa oloissa – yksi ennakkosuosikeista pidätettiin rahanpesuepäilyjen takia

Seitsemän miljoonaa tunisialaista äänestää tänään maalle uutta presidenttiä. Lopputulos on hyvin epävarma, sillä mielipidemittausten julkaiseminen kiellettiin jo heinäkuussa. Äänestäjien suosiota tavoitteli aluksi peräti 26 ehdokasta. Sittemmin kaksi ehdokasta on vetäytynyt tukeakseen puolustusministeri Abdelkarim Zbidin ehdokkuutta.

Yksi vaalien ennakkosuosikeista on mediamoguli Nabil Karoui, jonka kampanjointia kuitenkin hidastaa se, että hänet pidätettiin kymmenen päivää sitten rahanpesuepäilyjen takia. Karouin vastustajat kuvaavat häntä Tunisian vastineeksi Silvio Berlusconille. Karoui on käyttänyt televisiokanavaansa käynnistääkseen hyväntekeväisyyskampanjoita ja jakanut ruoka-apua köyhille.

Muita vahvoja ehdokkaita ovat islamistisen Ennahda-puolueen Abdelfattah Mourou ja pääministeri Youssef Chahed. Hallituksen suosiota ovat nakertaneet talouden sakkaaminen ja elinkustannusten nousu. Työttömyys on noussut 15 prosenttiin ja elinkustannukset kallistuneet lähes kolmanneksella vuoden 2016 jälkeen. Tunisialle tärkeä matkailuala on kärsinyt jihadistien hyökkäyksistä.

Monet ehdokkaat ovatkin pyrkineet esiintymään riippumattomina, etteivät leimautuisi epäsuositun poliittisen eliitin edustajiksi.

Ehdokkailla kovia yhteenottoja

Vaalikamppailua ovat leimanneet kovat yhteenotot ehdokkaiden välillä, mutta erot poliittisissa linjoissa ovat jääneet epäselviksi. Presidentinvaalit järjestetään ennenaikaisesti, koska maan 92-vuotias presidentti Beji Caid Essebsi kuoli heinäkuussa. Hän oli Tunisian ensimmäinen demokraattisesti valittu presidentti noustessaan valtaan vuonna 2014, kolme vuotta arabikevään jälkeen.

Äänestyspaikat avattiin aamulla ja ne sulkeutuvat iltakahdeksalta Suomen aikaa. Illaksi on luvassa ovensuukyselyjä, mutta virallisia tulostietoja odotetaan vasta tiistaina. Presidentinvaalien toinen kierros täytyy järjestää viimeistään 23. lokakuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.