Tuore tutkimus kumoaa ylipainoparadoksin – tämä BMI-luku on sydämelle paras

Uusi tutkimus kumoaa ajatuksen "ylipainoparadoksista", jonka mukaan ylipaino tai lihavuus eivät lisää sydänsairauksien riskiä. Euroopan kardiologinen seura julkaisi perjantaina mittavan tutkimuksen, joka perustuu lähes 300 000 ihmisen tietoihin.

Glasgow'n yliopiston johtamassa tutkimuksessa selvisi, että mikäli ihmisen BMI-painoindeksi nousee yli 22-23:n, nousee samalla myös riski saada erilaisia sydämeen ja verisuoniin liittyviä vaivoja kuten korkea verenpaine tai sydänkohtauksia. Tutkimuksessa huomautetaan, että riskit kasvavat, mitä enemmän ihmisen vyötäröllä on rasvaa.

Samalla tutkimus kumoaa "ylipainoparadoksin". Termillä viitataan joihinkin aikaisempiin tutkimuksiin, joiden mukaan ylipaino ei lisää sydänsairausriskiä tai muitakaan vaivoja, jos ihminen harrastaa liikuntaa ja pitää kunnostaan huolta ainakin kohtuullisissa määrin.

Naisilla pienin sydänsairauksien riski tutkimuksen mukaan on silloin, kun vyötärönympärys on 74 senttiä. Miehillä vastaava lukema on 83 senttiä. Sydän- ja verisuonitautien riski kasvaa naisilla 16 prosentilla jokaista 12,6 ylimääräistä senttiä kohti. Miehillä riski kasvaa tutkimuksen kymmenellä prosentilla jokaista 11,4 senttiä kohti.

Vastaavasti BMI:lla mitattuna naisilla sydänsairauksien riski kasvoi 13 prosentilla jokaista BMI:n 5,2 pisteen kasvua kohti. Miehillä riski nousi 13 prosenttia, jos BMI kasvoi 4,3 pisteellä.

– Jos BMI:n pitää terveellisessä 22–23 lukemassa, niin terve ihminen minimoi tuolloin riskinsä saada sydän- tai verisuonisairauksia, tiivistää tutkimusta johtanut tohtori Stamatina Iliodromit.

– Mitä vähemmän rasvaa ihmisillä on vatsan ympärillä, sitä pienempi on tulevien sydänsairausten riski.

Tutkijat tiedostavat, että kaikille ihmisille painoindeksin saaminen 22–23 väliin ei ole mahdollista. He muistuttavat, että ylipainoisen ihmisen riskit laskevat, kun nämä saavat pudotettua painoa edes jonkin verran.

– Kaikki yleiset harhakäsitykset siitä, että rasva jotenkin "suojaa" sydän- ja verisuonitaudeilta, pitää viimeistään nyt kyseenalaistaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.