Turkin presidentti isännöi Putinin ja Ruhanin Syyria-tapaamista

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan isännöi tänään Venäjän ja Iranin presidenttejä Syyria-huippukokouksessa. Erdoganin mukaan presidenttien on määrä kokouksessa keskustella muun muassa viimeaikaisista tapahtumista Syyriassa. Huomio keskittynee Syyrian hallinnon toimiin Idlibissä, joka on viimeisiä kapinallisten hallussa olevia alueita.

Kyseessä on Venäjän presidentti Vladimir Putinin ja Iranin presidentti Hasan Ruhanin viides Syyrian sotaan liittyvä huippukokous sitten vuoden 2017. Kremlin mukaan kaikkien presidenttien on määrä tavata toisensa myös kahdenvälisissä neuvotteluissa ennen huippukokousta.

Turkki tukee oppositiojoukkoja Syyrian pohjoisosassa, ja Venäjä ja Iran ovat tukeneet Syyrian presidentin Bashar al-Assadin joukkoja. Asiantuntija-arvioiden mukaan tapaamiseen liittyvät odotukset eivät ole korkealla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Yhdysvaltain terveysministeri tapasi Taiwanin presidentin – poikkeuksellinen vierailu on suututtanut Kiinan

Kahdeksan ihmistä kuollut asemiesten iskussa Nigerissä – joukossa ranskalaisia avustustyöntekijöitä

Mediamoguli Jimmy Lai on pidätetty Hongkongissa uuden turvallisuuslain nojalla – epäillään juonitelleen ulkovaltojen kanssa

Perussa on kuollut ainakin kolme alkuperäisväestön edustajaa koronapandemiaan liittyvässä yhteenotossa

Poliisi ja mielenosoittajat ottivat yhteen Valko-Venäjällä presidentinvaaliäänestyksen jälkeen

Kreikan tulvissa on kuollut viisi ihmistä – joet tulvivat yli äyräidensä

Virallisen ovensuukyselyn mukaan Lukashenko saisi presidentinvaaleissa lähes 80 prosentin kannatuksen – Valko-Venäjän äänestyspaikoilla pitkiä jonoja

Moottoripyörällä liikkuneet asemiehet tappoivat Nigerissä kuuden ranskalaisturistin ja kahden paikallisen seurueen

Yhdysvalloissa ylittyi 5 miljoonan vahvistetun koronatartunnan rajapyykki, Uusi-Seelanti sinnitellyt jo sata päivää ilman tartuntoja

Suomalaistutkijat: Lupaus uusista vaaleista ei pura Beirutin jännitteitä, tarvetta myös kansainväliselle painostukselle – "Ilmapiiri on sekoitus totaalista väsymystä ja vihaa"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.