Tutkija Trumpin suunnitelmasta: "Se olisi potentiaalisesti järkyttävä isku"

Asiantuntija povaa Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaan pitkää epävarmuuden aikaa Donald Trumpin vaalivoiton jälkeen. Republikaanien ja demokraattien yhteistyö republikaanijohtoisessa kongressissa on ollut vaikeaa jo presidentti Barack Obaman kaudella, eikä tulevaisuus näytä ruusuisemmalta.

– Vaalikampanjan aikana poliittiset ryhmät puolueiden sisällä ovat korostuneet, eivätkä ne ole kompromissituulella. Voi olla, että presidentti Obamaa kiivaasti vastustaneet republikaanit joutuvat nyt kongressissa maistamaan omaa lääkettään, arvioi Ulkopoliittisen instituutin vieraileva vanhempi tutkija, amerikkalainen Leo Michel.

Uusi hallinto saa tehtäväkseen myös korkeimman oikeuden tyhjän tuomarinpaikan täyttämisen. Koska se vaatii taakseen senaatissa kahden kolmasosan enemmistön, väännöstä tullee tiukka.

Trump on uhonnut, että haluaa kumota Obaman aikaansaannoksia, kuten Obamacareksi kutsutun terveydenhuoltouudistuksen.

– Se olisi potentiaalisesti järkyttävä isku niille 20 miljoonalle amerikkalaiselle, joilla ei ennen Obamacarea ollut terveydenhuoltoa. Lisäksi republikaanit tai Trump eivät ainakaan tietääkseni ole esittäneet Obamacarelle mitään vaihtoehtoista suunnitelmaa.

Trump vakuutti voitonpuheessaan haluavansa olla kaikkien amerikkalaisten presidentti. Michelin mukaan Trumpin kampanjapuheet eivät kuitenkaan unohdu hetkessä.

– Kyllä se on vaikeaa, kun ottaa huomioon, kuinka radikaalia hänen retoriikkansa on puolitoista vuotta ollut. Mutta iso määrä ihmisiä äänesti Trumpia, ja on tärkeää ottaa huomioon, miksi he niin tekivät.

 

Yhdysvaltojen ulkopoliittinen suunta huolettaa

 

Kampanjapuheiden perusteella Michel on huolissaan myös Trumpin ulkopoliittisesta suunnasta – tai sen puutteesta. Hän uskoo, että myös maailmalla on paljon epävarmuutta Yhdysvaltojen aikeista.

– Trumpin kommentit kampanjan aikana sisälsivät hyvin hajanaisia, epäjohdonmukaisia ja joskus jopa täysin vääriä tietoja. Maailmalla mietitään varmasti tulevaa suhdetta Yhdysvaltoihin ja sotilasliitto Natoon. Suomikin on Naton läheinen kumppani, ja näistä suhteista täytyisi pitää huolta.

Michel myöntää, että Trumpin voitto tuli hänelle suurena yllätyksenä.

– Olimme tilanteessa, jossa Obama oli valittu presidentiksi kaksi kertaa, talous voi paljon paremmin kuin kahdeksan vuotta sitten, yhteiskunnallista kehitystä oli tapahtunut erityisesti terveydenhuollon saralla ja muun muassa seksuaalivähemmistöjen tilanne oli kohentunut. Yhdysvaltojen väestö on entistä koulutetumpaa ja kirjavampaa. Tähän nähden vaikutti niin epäjohdonmukaiselta, että ihmiset äänestäisivät valtaan jonkun, joka on tyyliltään ja poliittiselta filosofialtaan aivan toista maata.

Kaikesta huolimatta äänestäjien enemmistö näki toisin, ja äänestystulosta on kunnioitettava, Michel korostaa.

– Samaan aikaan on sanottava, että tulevaisuuden haasteita ei pidä aliarvioida.

Trump tarvitsee vahvan avustajakunnan tai nopeat opit