Tutkija arvioi: Koronavirus voi vaatia Yhdysvalloissa 200  000 henkeä

Yhdysvaltojen koronavirustaistelun johtava tieteellinen neuvonantaja Anthony Fauci arvioi, että epidemia saattaa vaatia maassa 100  000 – 200  000 henkeä.

Fauci johtaa Yhdysvaltojen kansallista allergia- ja tartuntatautivirastoa ja on noussut näkyvään rooliin oikomalla joitakin presidentti Donald Trumpin väitteitä taudin leviämisestä.

Fauci sanoi sunnuntaina CNN:lle, että ennusteet miljoonista kuolemista ovat "lähes varmasti" yliampuvia. Tartuntoja kertyy kuitenkin miljoonia, Fauci arvioi.

Hän lisäsi kuitenkin, että tilanne voi muuttua, koska pandemia kehittyy nopeasti.

Faucin mukaan testausten määrä on noussut nopeasti Yhdysvalloissa. Vielä on kuitenkin liian varhaista sanoa, kuinka pian rajoituksia voidaan alkaa purkaa.

–  Menee viikkoja. Se ei tapahdu huomenna eikä ensi viikollakaan, Fauci sanoi.

Trump perääntyi New Yorkin eristämisestä

Yhdysvalloissa koronavirukseen on kuollut jo yli 2  200 ihmistä, käy ilmi yhdysvaltalaisen Johns Hopkins -yliopiston seurannasta. Kuolonuhrien määrä on tuplaantunut muutamassa päivässä. Uhreista neljännes on New Yorkin kaupungista.

New Yorkin osavaltio on myös kärsinyt epidemiasta pahiten. Siellä on raportoitu yli 53  000 koronavirustartuntaa, kun koko maassa tartuntoja kerrotaan olevan 124  000.

Presidentti Trump väläytti aiemmin viikonloppuna New Yorkin metropolialueen asettamista karanteeniin. Hän kuitenkin tviittasi muutamaa tuntia myöhemmin, että karanteeni ei ole tarpeellinen. Paikallisjohtajat olivat varoitelleet presidenttiä paniikista, jonka karanteeni voisi laukaista.

Esimerkiksi New Yorkin osavaltion kuvernööri Andrew Cuomo oli tyrmännyt karanteeni-idean jo tuoreeltaan.

Kuvernööri sanoi CNN:lle, että hän ei usko kyseisenkaltaisen toimen olevan laillinen.

–  Miksi luoda pandemian lisäksi myös sekasortoa? En ymmärrä, Cuomo lisäsi.

Yhdysvaltojen tautikeskus CDC antoi kuitenkin suosituksen, että New Yorkin ja lähialueiden asukkaat välttäisivät matkustamista.

Alle vuoden ikäinen kuoli Illinoisissa

Illinoisin osavaltiossa alle vuoden ikäinen pikkulapsi on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Asiasta kertoivat osavaltion kuvernööri ja terveysviranomaiset, joiden mukaan kuolinsyystä tehdään perusteellinen selvitys.

Lapsella oli todettu koronavirustartunta.

Pikkulapsen kuolema covid-19-tautiin on äärimmäisen harvinainen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.