"Tyytymätön" Trump allekirjoitti budjetin – hallinto vältti sulun

Yhdysvaltojen hallinnon mahdollinen sulku peruuntui perjantaina senaatin päästyä sopuun 1,3 biljoonan dollarin menoista. Presidentti Donald Trump allekirjoitti budjetin illalla Suomen aikaa.

Trump ilmoitti, että budjetissa on paljon asioita, joihin hän on tyytymätön, mutta sen hyväksyminen oli välttämätöntä kansallisen turvallisuuden vuoksi.

Edustajainhuone äänesti sovun puolesta jo aiemmin.

Sovun myötä lisää rahaa on luvassa muun muassa armeijalle ja rajaturvallisuuteen. Rahaa suunnataan myös infrastruktuuriin, opintolainoihin ja aseväkivallan vähentämiseen. Jos sopuun ei olisi päästy, hallinto olisi sulkeutunut perjantaina.

Yhdysvaltain hallinto suljettiin tammikuussa useiksi päiviksi, kun budjettiesityksestä ei päästy sopuun.