USA: Pohjois-Korean ydinkoealueella tapahtuneen maanjäristyksen syy vielä epäselvä

Yhdysvaltojen mukaan on vielä liian varhaista sanoa varmasti, mikä aiheutti Pohjois-Korean ydinkoealueella tapahtuneen maanjäristyksen.

Kiina kertoi aiemmin, että maanjäristyksen epäillään johtuneen voimakkaasta räjähdyksestä. Kiinan mukaan järistyksen voimakkuus oli 3,4 ja sen keskus oli aivan maanpinnassa.

Keskuksen sijainti voisi viitata siihen, että järistys johtui ihmisen toiminnasta. Maa järisi Pohjois-Koreassa myös kuun alussa, ja tuolloin syynä oli maan tekemä ydinkoe. Kiinan Xinhua-uutistoimiston mukaan tänään mitatun maanjäristyksen keskus oli liki samassa kohdassa.

Yhdysvaltojen geologian tutkimuskeskuksen USGS:n mukaan järistyksen keskus oli noin 20 kilometrin päässä Pohjois-Korean edellisen ydinkokeen tekopaikasta ja arviolta viiden kilometrin syvyydessä. Sen mukaan järistyksen keskusta on kuitenkin vaikea määrittää tarkkaan.

– Järistys tapahtui alueella, jolla Pohjois-Korea on aiemmin tehnyt ydinkokeita, USGS sanoi lausunnossaan.

 

Edellinen koe aiheutti voimakkaan järistyksen

 

Eteläkorealaisen Yonhap-uutistoimiston mukaan myös Etelä-Korean viranomaiset havaitsivat järistyksen, mutta pitävät sitä toistaiseksi luonnonilmiönä.

– Järistyksen yhteydessä ei havaittu ääniaaltoa, joka yleensä liittyy ihmisen toiminnan aiheuttamiin maanjäristyksiin, Etelä-Korean meteorologinen virasto sanoi lausunnossa.

Pohjois-Korean kuun alussa tekemä ydinkoe aiheutti huomattavasti voimakkaamman maanjäristyksen. Järistys oli voimakkuudeltaan 6,3, ja se vavisutti maata myös Pohjois-Korean rajanaapurissa Kiinassa.

Tuolloin Pohjois-Korea sanoi testanneensa vetypommia, joka voitaisiin ladata ohjuksen kärkeen. Kyseessä oli kuudes Pohjois-Korean tekemä ydinkoe.

Pohjois-Koreassa maanjäristys – uutta ydinkoetta epäillään