USA vaatii Iranilta selkeää vastausta pakettiin

Irania painostetaan viimeistään huomenna antamaan selkeä vastaus suurvaltojen tarjoamaan kannustuspakettiin. Muussa tapauksessa Irania vastaan määrätään lisäpakotteita, ilmoittaa Yhdysvaltain ulkoministeriö.

Yhdysvallat sanoi saaneensa näkemykselleen tuen muilta YK:n turvallisuusneuvoston jäseniltä ja Saksalta. Vaade esitettiin, kun Iran ja EU eivät löytäneet sopua Iranin kiisteltyyn ydinohjelmaan.

Pääneuvottelija Saeed Jalili ja unionin ulkopoliittinen edustaja Javier Solana keskustelivat puhelimitse kannustimista, joilla houkutellaan Irania luopumaan ydinteknologian kehittämisestä.

Iranin television mukaan molemmat osapuolet suostuivat jatkamaan neuvotteluja. Näin siitäkin huolimatta, ettei Iran myöntynyt ehdotukseen uraanin rikastamisen keskeyttämisestä.

YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenmaat ja Saksa olivat edellyttäneet Irania antamaan vastauksensa kannustinpakettiin jo viikonlopun aikana. Kun sellaista ei kuulunut, ehti Yhdysvallat jo vaatia lisäpakotteita Iranille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.