USA:n ulkoministeri: Neuvotteluissa Pohjois-Korean kanssa suurta edistystä

Yhdysvaltojen ulkoministerin Mike Pompeon mukaan Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean välisissä neuvotteluissa on tapahtunut suurta edistystä. Pompeo kommentoi asiaa toimittajille neuvoteltuaan pohjoiskorealaisen kenraalin Kim Yong-cholin kanssa New Yorkissa.

Ulkoministeriön torstaina julkaiseman tiedotteen mukaan Pompeo myös sanoi, että mikäli Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin kesäkuinen tapaaminen toteutuu, heillä on hyvät edellytykset viedä asioita eteenpäin.

Pompeo kertoi korostaneensa tapaamisessa Yhdysvaltojen pitävän ehdottoman tärkeänä Korean niemimaan kokonaisvaltaista, todennettavissa olevaa ja peruuttamatonta ydinaseriisuntaa. Hän sanoi Pohjois-Korean olevan valmis ydinaseriisuntaan, mikäli Yhdysvallat saa maan vakuuttuneeksi siitä, että ydinaseista luopuminen parantaisi maan turvallisuutta eikä heikentäisi sitä.

Pompeo myönsi, että tehtävä on hyvin vaikea ja että tekemistä on vielä paljon. Hän myös korosti, että päätös ydinaseriisunnasta on yksin pohjoiskorealaisten käsissä.

Kesäkuun tapaaminen yhä auki

Pohjois-Korean Kim puolestaan vakuutti torstaina Venäjän ulkoministerille Sergei Lavroville olevansa sitoutunut riisumaan maansa ydinaseista. Kimin lausunnon välitti Pohjois-Korean valtion äänitorvena toimiva uutistoimisto KCNA.

–  Kim Jong-un sanoi, että DPRK:n (eli Pohjois-Korean) tahto Korean niemimaan ydinaseriisuntaan on muuttumaton, johdonmukainen ja pysyvä, uutistoimisto kirjoitti.

Lavrov vieraili Pohjois-Koreassa torstaina.

Kim ja Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ovat mahdollisesti tapaamassa 12. kesäkuuta. Trump ehti jo kertaalleen perua tapaamisen sen jälkeen, kun Kim oli uhkaillut tapaamisen perumisella, mikäli Yhdysvallat jatkossakin vaatii Pohjois-Koreaa yksipuolisesti luopumaan ydinaseistaan.

Tapaamisen valmisteluja on tästä huolimatta jatkettu edelleen, ja Trump on ilmaissut pitävänsä mahdollisena, että se toteutuu alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Tapaamisesta saatetaan saada lisää tietoa perjantaina, sillä Trump on kertonut odottavansa silloin kirjettä Kimiltä. Pompeo vahvisti, että Kim Yong-cholin on määrä matkata New Yorkista Washingtoniin toimittamaan Trumpille henkilökohtainen kirje Kim Jong-unilta.