Ulkoministeri johtaa Kadima-puolueen johtajakilvassa

Israelin ulkoministeri Tzipi Livni johtaa selvästi kilpailua hallituspuolue Kadiman puheenjohtajan paikasta, selviää israelilaisista mielipidekyselyistä.

Skandaalien riepottelema pääministeri Ehud Olmert on ilmoittanut, ettei hän pyri Kadiman johtoon syyskuussa pidettävässä puolueäänestyksessä. Olmert aikoo jättää myös pääministerin paikan äänestyksen jälkeen.

Kolmen israelilaisen lehden julkistamissa mielipidekyselyissä Livnillä oli 8-18 prosenttiyksikön etumatka pahimpaan kilpailijaansa liikenneministeri Shaul Mofaziin.

Kahdessa kyselyssä Livni oli lisäksi lähes samoissa suosiolukemissa kuin oikeistolaisen Likud-puolueen johtaja Benjamin Netanjahu.

Poliisit kuulustelivat jälleen tänään kolmen tunnin ajan pääministeri Olmertia. Uusi tutkimus liittyy epäilyihin, joiden mukaan Olmert sai lahjuksia amerikkalaiselta liikemieheltä ja laskutti matkakustannuksensa moninkertaisina ollessaan liikenneministeri ja Jerusalemin kaupunginjohtaja.