"Uskon, että Italian toimet ovat ilman muuta oikeita" – Välimeren maan eristystoimia seurataan tarkkaan

Italiassa koronaviruksen uusien tartuntojen määrä jatkoi keskiviikkona hidastumistaan jo neljättä päivää putkeen. Uutistoimisto AFP:n mukaan tuoreet tiedot epidemian pahasti runtelemasta Välimeren valtiosta tarjoavat todisteita siitä, että pitkälliset eristystoimet ovat tehokkaita pandemioita vastaan.

Yhteensä yli 3 miljardia ihmistä, eli yli kolmasosa maailmasta on tällä hetkellä jonkin sorttisten liikkumisrajoitusten alaisena. Italiassa lähestulkoon kaikki on ollut suljettuna jo yli kahden viikon ajan.

Julkiset kokoontumiset on kielletty ja suuri osa maan taloudesta on jäissä määrittelemättömän pitkän ajan. Analyytikot uskovat, että Italia on koronatoimien seurauksena luisumassa syvimpään lamaan, mitä maassa on nähty sukupolviin.

Italian pääministeri Giuseppe Conte on kuitenkin päättänyt maksaa karvaan hinnan hidastaakseen taudin leviämistä. Tauti on keskiviikkoon mennessä tappanut maassa yhteensä 7  503 ihmistä. Tartunnan saaneita on virallisten lukujen mukaan lähes 75  000.

–  Historia toimii tuomarinamme, suosiotaan kasvattava pääministeri kertoi maan parlamentille keskiviikkona.

–  Meidän täytyy kaikkien edistää yhteistä hyvää. Valtio on toiminut suurimmalla mahdollisella määrätietoisuudella ja nopeudella.

Tulevat päivät näyttävät eristystoimien vaikutuksen

Italian lukuja seurataan maailmalla tarkasti, kun päättäjät punnitsevat kansallisten rajoitustoimien mahdollisia terveyshyötyjä taloudelle koituvia vahinkoja vastaan.

–  Seuraavat 3–5 päivää ovat avainasemassa siinä, nähdäänkö Italian eristystoimilla olevan vaikutusta, ja aikooko Yhdysvallat lähteä eri suuntaan vai lähteä Italian linjalle, Morgan Stanley -sijoituspankki kirjoitti tiistaina.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on jo kuitenkin kertonut, että hän haluaa maan alkavan purkaa koronaviruksen vuoksi käyttöön otettuja kokoontumis- ja liikkumisrajoituksia jo lähiviikkoina. Hän toivoo, että maa saataisiin jälleen auki pääsiäiseen mennessä 12. huhtikuuta.

Yhdysvalloissa on kolmanneksi eniten tartuntoja koko maailmassa. Maailmanlaajuista tautitilanteen kehittymistä seuraavan yhdysvaltalaisen Johns Hopkins -yliopiston mukaan maassa oli keskiviikkona jo lähes 63  000 todennettua tautitapausta. Koronaan Yhdysvalloissa on kuollut vajaat 900 ihmistä.

Morgan Stanleyllä on kuitenkin huomioitu se, että koronakuolemien kasvu on hidastunut Italiassa eristystoimien jälkeen verrattuna aiempaan eksponentiaaliseen kasvuun.

"Tartuntamäärien kasvun hidastuminen on erittäin positiivista"

Osassa Italiaa on silti ollut näkyvissä huolestuttavia merkkejä. Kuolemantapausten määrät ovat nousseet Piemonten, Campanian ja Lazion maakuntien alueilla. Kaikissa kolmessa maakunnassa koronakuolemien määrät nousivat noin 50 prosentilla maanantain ja keskiviikon välillä.

Italian tasolla keskiviikon lukemat olivat kuitenkin suhteessa valoisampia. Terveysviranomaiset ilmoittivat 683 kuolleesta ja 5  210 tartunnasta. Koronakuolemien määrä laski tiistaina ilmoitetusta 743:sta, joka oli korkein lukema sen jälkeen, kun epidemia alkoi.

Maailman terveysjärjestö WHO:n apulaisjohtaja Ranieri Guerra on ollut erityisen tyytyväinen kehityksestä uusien tartuntojen määrässä.

–  Tartuntamäärien kasvun hidastuminen on erittäin positiivista, hän kertoi Italian Capitale-radiokanavalle.

–  Uskon, että Italian toimet ovat ilman muuta oikeita – ehkä alussa oli tiettyä viivettä, mutta se on ymmärrettävää, hän jatkoi.

Valtion johtaman Kansallisen tutkimusneuvoston mukaan 57 Italian 107 provinssista on jo nähnyt viruksen leviämisen huipun. Neuvoston mukaan luvut paranevat ja eristystoimilla on halutut vaikutukset, vaikka maassa ollaankin hidastumisen kohdalla vasta alkuvaiheessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.