Uuden-Seelannin verilöylyssä jo 49 kuollutta

Uuden-Seelannin moskeija-ampumisten kuolonuhrien määrä on noussut 49:ään, kertoo poliisi. Kuolonuhreja on kahdessa moskeijassa.

Toistaiseksi ei ole selvää, kuinka monta ampujia oli, mutta kolme miestä ja yksi nainen on pidätetty tapaukseen liittyen. Australian pääministerin mukaan yksi ampujista oli äärioikeistolainen Australian kansalainen.

Poliisin mukaan se ei enää aktiivisesti etsi lisää epäiltyjä. Hälytystila maassa on nostettu korkeimmaksi mahdolliseksi.

Uuden-Seelannin armeija kertoo räjäyttäneensä varotoimena kaksi epäilyttävää laukkua lähellä Aucklandin rautatieasemaa. Poliisin mukaan laukuissa oli rakennustelineiden kokoamiseen tarvittavia välineitä.

Veritekoja kuvattiin verkkoon

Poliisin mukaan uhreja on Al Noorin ja Linwoodin moskeijoissa Christchurchin kaupungin alueella. Vahvistamattomien tietojen mukaan yksi ampujista kuvasi veritekojaan Facebook Live -palveluun. Verkossa kiertää myös manifesti, jonka perusteella iskujen voidaan katsoa olleen suunnattu juuri muslimeja vastaan.

Verkkoon oli myös pantu kuvia puoliautomaattiaseista, joihin oli kirjoitettu muslimien tappamiseen osallistuneiden historiallisten henkilöiden nimiä.

Palestiinalaismies, joka oli moskeijassa ampumisten aikana, kertoi nähneensä, miten yhtä ihmistä ammuttiin päähän.

– Kuulin ensin kolme nopeaa laukausta, sitten noin kymmenen sekunnin jälkeen tulitus alkoi jälleen. Sen täytyi olla automaattiase: kukaan ei pysty vetämään liipaisimesta niin nopeasti. Sen jälkeen ihmiset alkoivat juosta. Osa oli täysin veren peitossa, mies kertasi.

Toinen rukoilemassa ollut mies kertoi kuulleensa ammuntaa ja paenneensa moskeijasta vain törmätäkseen vaimonsa ruumiiseen portailla.
Silminnäkijöiden mukaan uhrien joukossa on myös lapsia.

Suomi tuomitsee "pelkurimaisen terroriteon"

Suomi tuomitsee Uuden-Seelannin moskeija-ampumiset. Ulkoministeriö kertoo Twitterissä, että Suomi tuomitsee voimakkaasti pelkurimaisen terroriteon.

Samalla Suomi lähettää syvimmät surunvalittelut uhrien perheille ja ystäville sekä kaikille niille, joita tragedia on koskettanut.

Norjan Breivik esikuvana Uuden-Seelannin iskussa –  Islamin vastaiset ideologiat kukoistavat kaikkialla länsimaissa