Valtapuolue AKP pelaa uhkapeliä Istanbulin uusintavaaleissa

–  Kaikki kääntyy hyväksi. He voivat yrittää piilotella talouden romahtamista ja virheitään toiset 45 päivää, mutta me voitamme oikeutemme takaisin.

Näin lausui Turkin suurimman oppositiopuolueen CHP:n pormestariehdokas Ekrem Imamoglu suorassa televisiolähetyksessä kannattajilleen sen jälkeen, kun Turkin keskusvaalilautakunta päätti uusia Istanbulin maaliskuiset pormestarinvaalit. Päätös uusimisesta tehtiin sen jälkeen, kun valtapuolue AKP ja Turkkia rautaisella otteella johtava presidentti Recep Tayyip Erdogan olivat väittäneet vaaleja vilpillisiksi.

Turkin opposition mukaan kyse oli taas vaalien varastamisesta. Imamoglu onnistui viemään vaalivoiton Istanbulissa valtapuolueelta ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen, vaikka esimerkiksi Turkin valtamedia tuki AKP:ta vahvasti.

Korruptiopaljastuksilla uhkailua

Tutkija Halil Gürhanli Helsingin yliopistosta uskoo, että uudet vaalit ovat riski AKP:lle.

–  Ei siksi, ettei AKP olisi kykenevä varastamaan vaaleja, vaan siksi, että ne voivat vahvistaa jakolinjoja AKP:n sisällä. Nämä vaalit voivat olla käännekohta.

AKP:n sisällä on kasvavaa kritiikkiä niin Erdoganin itsevaltaisuuteen kuin hänen kykenemättömyyteensä ratkaista Turkin talouskriisiä. Näiden tekijöiden uskotaan olevan myös Imamoglun yllätysnousun taustalla.

– Erdoganilla on paljon valtaa, mutta hän tarvitsee silti tukea laajoista verkostoista. Jos vaalit hävitään uudelleen tai vaalivoitto saadaan vain huijaamalla räikeästi, se voi myös heikentää AKP:n mandaattia äänestäjien silmissä.

Miksi AKP sitten päätti ottaa riskin? Gürhanlin mukaan tähän on kaksi syytä.

– Ensimmäinen on, että Imamoglu on uhannut paljastaa Istanbulin korruption ja kaupungin huonon taloudenpidon AKP:n jäljiltä. Toinen syy on se, että jos häviät Istanbulin, häviät koko Turkin.

Istanbul on Turkin suurin kaupunki ja maan taloudellinen ja kulttuurinen keskus.

Eri todellisuudet

Turkki on poliittisesti hyvin jakautunut, ja myös tavallisten turkkilaisten näkemykset uusintavaaleista ovat kuin eri planeetoilta. Ankaralainen AKP.ta tukeva Ahmet uskoo vaalivilppiväitteisiin.

– Imamoglu ei olisi onnistunut voittamaan rehellisesti. Vaalilautakunnassa oli töissä epäpäteviä ihmisiä, joten vilppi oli mahdollista, hän kertoo puhelimitse STT:lle.

Tämä on narratiivi, jota Turkin hallitusta tukeva valtionmedia on kansalaisille viikkokausia rummuttanut.

Oppositiota tukeva istanbulilaismies Can uskoo, että Imamoglu onnistui voittamaan kansalaisia yhdistävän retoriikkansa ansiosta. Hänen mukaansa uudet vaalit ovat show, jota esitetään AKP:n kannattajille.

–  Uskon, että oppositio voittaa vaalit jälleen, hän kirjoitti STT:lle sähköpostitse.

Kumpikaan haastatelluista ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään Turkin jännitteisen tilanteen takia.

Monet uskovat, että Erdogan ei lähtisi uusintavaaleihin, jollei olisi varma AKP:n voitosta. Oppositio on vaikeassa tilanteessa vaaleissa, joissa niin maan media, oikeuslaitos kuin ilmeisesti keskusvaalilautakunta YSK ovat valtapuolueen talutusnuorassa.

Gürhanlin mukaan uusintavaalien myötä valtapuolueen rautakuori on kuitenkin saanut säröjä.

– Tilanne on paljastanut, että AKP ei ole yhtenäinen eikä Erdogan kontrolloi kaikkea. Hänen valtaansa voi horjuttaa myös puolueen sisältä käsin.