Venäläishävittäjä lensi hyvin läheltä ruotsalaiskonetta Itämerellä

Venäjän hävittäjä lensi maanantaina hyvin lähellä ruotsalaista tiedustelukonetta kansainvälisessä ilmatilassa Itämerellä. Dagens Nyheterin mukaan Ruotsi aikoo kutsua Venäjän suurlähetystön edustajan kuultavaksi asiasta.

Ruotsin puolustusvoimien mukaan on tavallista, että venäläiskoneet käyvät tunnistamassa ruotsalaiskoneita näiden ollessa tiedustelumatkoilla. Tällä kertaa epätavallista oli kuitenkin muun muassa se, että venäläiskone kävi välillä hyvin lähellä ruotsalaista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Yhdysvaltojen suurin partiojärjestö hakeutuu konkurssiin hyväksikäyttökorvausten takia – yli 12  000 nuoren epäillään joutuneen seksuaalisesti hyväksikäytetyksi

Valamiehistö punnitsee nyt Hollywoodin jättiläistä vastaan esitetyt seksuaalirikossyytteet

Guardian: Britannia evakuoi kansalaisiaan koronaviruksen piinaamalta risteilyalukselta – brittimatkustajat ehtivät jo hermostua maansa hallitukselle

Britanniassa pääministerin kanslian neuvonantaja erosi väitettyjen kohukommenttiensa takia

Kiinassa kuolee yhä ihmisiä koronaan – uusia viruskuolemia vähemmän kuin yhtenäkään päivänä tässä kuussa

Uusi tietovuoto paljastaa, että Kiinassa uiguurimuslimin pidätykseen riittää pitkä parta

Amazon-miljardööri Jeff Bezos lahjoittaa ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun 10 miljardia dollaria

EU sopi toimista, joilla pyritään estämään aseiden toimittamista Libyaan – vielä ei ole tiedossa, milloin ensimmäiset alukset ryhtyvät toimiin uuden mandaatin alla

Kiina pyytää koronavirustartunnasta parantuneita luovuttamaan verta – kiinalaisviranomaisten mukaan plasma auttaa sairaiden hoidossa

Britanniassa ja Ranskassa paikataan Dennis-talvimyrskyn tuhoja – tie- ja raideliikenne takkuaa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.