Venäläishävittäjät tappoivat kymmeniä Isis-johtajia, myös al-Baghdadi saattoi kuolla

Venäjän armeija on saattanut tappaa äärijärjestö Isisin johtajan Abu Bakr al-Baghdadin toukokuun lopulla, kertovat venäläiset tiedotusvälineet.

Armeijan mukaan Suhoi-hävittäjät tulittivat toukokuun 28. päivänä noin kymmenen minuutin ajan yöllä lähellä Raqqaa Syyriassa sijaitsevaa kokouspaikkaa, johon Isis-johto oli kokoontunut suunnittelemaan vetäytymistä kaupungista.

Venäläisten mukaan iskussa kuoli kolmisenkymmentä Isisin sotilasjohtoon kuulunutta komentajaa sekä liki 300 heitä turvannutta militanttia. Venäjän armeijan tiedustelutietojen mukaan myös al-Baghdadi olisi ollut paikalla tapaamisessa. Armeija yrittää parhaillaan eri tavoin vahvistaa, saiko al-Baghdadi surmansa iskussa.

Venäjän armeijan mukaan Yhdysvalloille oli kerrottu iskusta.

Al-Baghdadin kuolemasta on aikaisemminkin kerrottu useaan otteeseen, mutta tietoja ei ole saatu vahvistettua. Isis-johtajan tarkkaa olinpaikkaa ei tiedetä. Vielä viime vuoden lopussa hänen uskotaan olleen Mosulissa Irakissa ennen kuin hyökkäys kaupungin valtaamiseksi takaisin Isisiltä alkoi.

Ai-Baghdadia kutsutaan myös Aaveeksi, koska hänet on toistuvasti nähty useissa paikoissa Syyrian ja Irakin rajaseuduilla, mutta raportteja ei koskaan ole saatu vahvistettua.

Yhdysvaltain tukemat joukot etenivät alkuviikosta Raqqan lähiöihin ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun Isis julisti sen kalifaattinsa pääkaupungiksi.

USA:n armeija ei vahvista Isisin johtajan kuolemaa