Venäläistutkijat löysivät ehkä muinaisobservatorion

Venäläinen arkeologiryhmä kertoo löytäneensä Venäjän Karjalasta joukon erikoisia kivikaiverruksia, jotka saattavat olla osa varhaista observatoriota.

Samalta alueelta Äänisen järven itärannalta on löytynyt jo aiemmin yli seitsemänkymmentä kivikaiverrusta, jotka esittävät ihmishahmojen ja veneiden lisäksi aurinkoa, tähtiä ja kuuta. Heinäkuussa löytyi kuitenkin vielä 25 kuvaa lisää, joiden avulla kaiverruksista syntyi laaja kokonaisuus.

Tutkijoiden mukaan kaiverrukset ovat saattaneet kuulua joko pyhäkköön tai jonkinlaiseen muinaiseen observatorioon.

- Aiomme lähettää kuvat astronomeille, jotka voivat tutkia tätä olettamusta matemaattisesti, kertoo Petroskoin yliopiston tutkija Aleksandr Zhulnikov.

Alustavien arvioiden mukaan kuvat saattavat olla peräisin ajalta noin 600-800 eKr, mutta ajoitus on vielä varmistettava jatkotutkimuksissa. Tutkijoiden mukaan löytö on kansainvälisestikin kiinnostava.

Monien maailman kuuluisimpien muinaishistoriallisten raunioiden, kuten Stonehengen, uskotaan olleen eräänlaisia aikansa observatorioita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.