Virossa käynnistyi henkilökorttiruljanssi – sadattuhannet kortit suljetaan

Virossa on käynnistynyt iso henkilökorttien päivitysoperaatio. Hallitus päättänyt sulkea ennen puoltayötä 760 000 henkilökorttia tietoturvariskin takia. Korteilla ei voi tämän jälkeen antaa digitaalista allekirjoitusta ja tunnistautua sähköisesti ennen kuin niiden ohjelmistot on päivitetty. Ei-sähköisinä ne kelpaavat toki yhä päivittämättöminäkin.

Kyseessä on iso skandaali Virossa, joka on halunnut esittäytyä e-palveluiden tienraivaajana ja jossa sähköiset palvelut on kehitetty pitkälle. Henkilökortteja käytetään paljon muun muassa verkkopankkeihin kirjautuessa.

Tänään ihmiset, jotka käyttävät jatkuvasti sähköisiä tunnistautumispalveluita, ovat saaneet ohittaa jonon ja päivittää korttinsa. Iltapäivään mennessä yli 62 000 ihmistä oli päivittänyt henkilökorttinsa. Niiden virolaisten, jotka eivät käytä korttejaan aktiivisesti, on kehotettu olemaan hötkyilemättä.

Tietoturvariskistä henkilökortin sirussa kerrottiin alun perin syyskuussa. Tiettävästi pahantahtoiset tahot eivät ole päässeet hyödyntämään tietoturva-aukkoa.

Suomen Väestörekisterikeskus kertoo varmistaneensa, että virolaisia piinaava tietoturvauhka ei kohdistu Suomessa käytössä oleviin henkilökortteihin. Suomessa on eri sirun turvaohjelmisto kuin Virossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.