Voimakas tornado tappanut useita Havannassa – näkymät "kuin tieteiselokuvassa"

Kuubassa useita ihmisiä on kuollut voimakkaan tornadon iskettyä pääkaupunki Havannaan.

Kuuban presidentin mukaan ainakin kolme ihmistä on saanut surmansa. Lisäksi yli 170 ihmistä on saanut eriasteisia vammoja.

Presidentti Miguel Diaz-Canelin kertoo Twitterissä, että tornado on aiheuttanut Havannassa myös mittavia aineellisia vahinkoja. Tuhojen laajuudesta saadaan enemmän tietoa, kun päivä valkenee ja raivaustyöt pääsevät käynnistymään toden teolla.

 

Synnytyssairaala evakuoitiin

 

Eilen illalla paikallista aikaa iskenyt tornado katkoi sähköt laajoilta alueilta ja syöksi pääkaupungin pimeyteen.

Diez de Octubren kaupunginosassa sijaitseva Hijas de Galicia -synnytyssairaala jouduttiin evakuoimaan, kun sähköt katkesivat koko rakennuksesta. Cibercuba-uutissivuston julkaisemissa kuvissa sairaalan sisätiloissa näkyy myös paljon aineellisia vahinkoja.

Myrskytuulet ovat kaataneet puita ja vahingoittaneet rakennuksia. Sosiaalisessa mediassa paikalliset jakoivat kuvia, joissa autoja lojuu katollaan kaduilla. Paikoin kadut tulvivat.

 

Ääni muistutti suihkumoottoria

 

Säätieteilijöiden mukaan tornadon tuulet ylittivät kovimmillaan 27 metriä sekunnissa.

Nuevo Herald -lehden mukaan monet havannalaiset kertoivat sosiaalisessa mediassa, että kuulivat juuri ennen tornadon iskemistä voimakkaan äänen, joka muistutti lentokonetta.

–  Ambulanssien ja poliisiautojen sireenit huutavat lakkaamatta. Olemme pilkkopimeässä. Kaikkialla on autiota, kuin tieteiselokuvassa, eräs kaupunkilainen kirjoitti lehden mukaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Saksan hallitukselta massiivinen ilmastopaketti – sadattuhannet ympäri maailman vaatineet loppua fossiilisten polttoaineiden aikakaudelle

New Yorkin pormestari ei enää pyri demokraattien presidenttiehdokkaaksi

Media: Putinia karkottamaan lähtenyt siperialaisshamaani on lähetetty psykiatriseen tarkkailuun

Intian ulkoministeri puolusti Suomessa kiistellyn Kashmirin aseman muuttamista

Jo toinen maa katkaisi viikon sisään välit Taiwanin kanssa – ystävyys Kiribatin kanssa on ohi

He eivät voi pysäyttää meitä kaikkia, vai voivatko? – Alien-intoilijat suunnittelevat ryntäävänsä Area 51:lle totuuden perässä tänään

Maailmanlaajuinen ilmastolakkoaalto alkoi Tyyneltä valtamereltä

Kielto avioliiton ulkopuoliselle seksille, avoliitoille ja ehkäisystä kertomiselle – Indonesian rikoslakiuudistus kauhistuttaa kansalaisjärjestöjä

Saudi-Arabia iski Jemeniin ensimmäistä kertaa öljyntuotantolaitoksiin tehtyjen iskujen jälkeen – kapinallisten mielestä vaarantaa aselevon Hodeidan alueella

Joka viides maailman lapsista syntyi konfliktin keskelle viime vuonna – Unicef: Jatkuva turvattomuus estää lapsen aivojen kehittymistä normaalisti

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.