YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan on kuollut

YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan on kuollut, kertoo Kofi Annanin säätiö. Säätiön mukaan Annan kuoli tänään lyhyen sairauden jälkeen Sveitsissä. Hän oli 80-vuotias.

Ghanalainen Annan toimi YK:n seitsemäntenä pääsihteerinä vuosina 1997–2006. Nykyinen pääsihteeri Antonio Guterres kiitti Annania työstä järjestön puolesta.

– Monin tavoin Kofi Annan oli YK. Hän nousi järjestön riveistä johtamaan sen uudelle vuosituhannelle sellaisella arvokkuudella ja määrätietoisuudella, jolle ei ole vertaista, Guterres sanoi.

Myös presidentti Tarja Halonen esitti surunvalittelunsa.

– Tieto Kofi Annanin kuolemasta jättää meidät suuren kaipauksen syliin, Halonen tviittasi.



Ensimmäinen pääsihteeri YK:n riveistä 

Annan aloitti YK-uransa jo vuonna 1962 Maailman terveysjärjestössä WHO:ssa.

Johtaessaan YK:n rauhanturvaoperaatioita 1990-luvun puolessavälissä Annan ajautui konfliktiin YK:n silloisen pääsihteerin Boutros Boutros-Ghalin kanssa hyväksyttyään sotilasliitto Naton rajut pommitukset Kosovossa Bosnian serbejä vastaan. Boutros-Ghali vastusti pommituksia.

Nato-yhteistyö avasi Annanille tien YK:n pääsihteerin paikalle. Vuonna 1996 Yhdysvallat uhkasi jättää rästiin jääneet jäsenmaksunsa maksamatta, jos Boutros-Ghali valittaisiin uudelle kaudelle järjestön johdossa. Annanilla oli Yhdysvaltain tuki takanaan.

Ennätysnopean valintaprosessin kautta Annanista tuli ensimmäinen pääsihteeri, joka on valittu YK:n omien työntekijöiden joukosta.

Palkittiin Nobelin rauhanpalkinnolla 

Vuonna 2001 Annan valittiin toiselle viisivuotiskaudelle. Saman vuonna hän otti vastaan Nobelin rauhanpalkinnon yhdessä YK:n kanssa. Palkinnon perusteluissa Nobel-komitea sanoi Annanin tuoneen uutta elämää järjestöön ja korosti, että ainoa tie rauhaan ja yhteistyöhön kulkee YK:n kautta.

Menestyksen ohella Annanin uralle mahtui myös arvostelua. Annan toimi rauhanturvatoiminnan johtajana Ruandan kansanmurhan aikaan 1994, jolloin YK:n syytettiin passiivisuudellaan myötävaikuttaneen tapahtumiin.

Annan itse nimesi synkimmäksi hetkekseen sen, kun hän ei pystynyt estämään Yhdysvaltojen hyökkäystä Irakiin vuonna 2003.

– Tein kovasti töitä, olin puhelimessa johtajien kanssa ympäri maailman. Yhdysvalloilla ei ollut turvallisuusneuvoston tukea (hyökkäykselle Irakiin), joten he päättivät aloittaa ilman sitä, Annan sanoi vuonna 2013.

Johti Elders-ryhmää kuolemaansa asti 

Väistyttyään pääsihteerin tehtävästä Annan toimi muun muassa entisistä maailman johtajista koostuvan Elders-ryhmän puheenjohtajana. Ryhmään kuuluu muun muassa presidentti Martti Ahtisaari.

– Koko elämänsä ajan Kofi työskenteli väsymättä parantaakseen miljoonien ihmisten elämää ympäri maailman. Samalla kun suremme hänen poismenoaan, kannamme hänen arvojaan ja perintöään tulevaisuuteen, sanoi Eldersien varapuheenjohtaja, Norjan entinen pääministeri Gro Harlem Brundtland.

Sujuvasti englantia, ranskaa ja useita afrikkalaisia kieliä puhunut Annan avioitui vuonna 1984 ruotsalaisen taiteilijan ja asianajajan Nane Lagergren-Annanin kanssa. Heillä on kolme lasta edellisistä avioliitoista. Kofi Annanin säätiön mukaan Annanin vaimo ja lapset olivat hänen rinnallaan viimeisinä päivinä.

Kofi Annanin kuolema koskettaa syvästi presidentti Ahtisaarta – "YK:n kaikkien aikojen menestyksekkäin pääsihteeri"