Yhdysvalloissa arvuutellaan, kenen kynästä on lähtöisin Trumpin hallinnosta karun kuvan antava mielipidekirjoitus

Yhdysvalloissa monet haluaisivat tietää, kuka kirjoitti New York Timesin presidentti Donald Trumpin hallinnosta kertovan mielipidekirjoituksen. Sen mukaan monet hallinnon edustajat toimivat Trumpia vastaan suojellakseen Yhdysvaltoja presidentiltään.

Koska mielipidekirjoitus julkaistiin nimettömänä, Yhdysvalloissa alettiin kiihkeästi arvuutella kirjoituksen laatijaa. Yhtään vapaaehtoista kirjoittajaa ei ole tähän mennessä ilmoittautunut.

Mahdollisten kirjoittajien listalla oli muun muassa varapresidentti Mike Pence. Epäilyt lähtivät netissä liikkeelle mielipidekirjoituksessa käytetystä sanasta "lodestar" (johtotähti), jota Pencen sanotaan käyttäneen useissa puheissaan.

Pencen tiedottaja Jarrod Agen kuitenkin sanoi, ettei varapresidentti ole mielipidekirjoituksen takana.

– New York Timesin pitäisi hävetä ja niin pitäisi myös sen henkilön, joka kirjoitti valheellisen, epäloogisen ja pelkurimaisen nimettömän kirjoituksen. Meidän toimistomme on tuollaisten amatöörimäisten tekojen yläpuolella, Agen kirjoitti Twitterissä.

 

Ulkoministeri Mike Pompeon mukaan koko kirjoitus on "surullinen" eikä sitä olisi koskaan pitänyt julkaista.

BBC:n mukaan kiistäjien listalla ovat myös muun muassa puolustusministeri James Mattis, valtiovarainministerin Steve Mnuchin, oikeusministeri Jeff Sessions ja Yhdysvaltain kansallisen tiedustelun johtaja Dan Coats.

"Perimmäinen ongelma moraalittomuus" 

Mielipidekirjoituksen tekijän mukaan perimmäinen ongelma on Trumpin moraalittomuus. Presidentin johtamistyyliä hän kuvailee harkitsemattomaksi, vastakkainasetteluja etsiväksi, pikkusieluiseksi ja tehottomaksi.

– Tapaamiset hänen kanssaan ajautuvat pois aiheesta ja kokonaan pois raiteiltaan, hän puhkeaa toistuviin kiukkuisiin kiihkoilunpuuskiin ja hänen impulsiivisuudestaan seuraa puolivillaisia, heikkojen tietojen varassa tehtyjä ja välillä vaarallisen piittaamattomia päätöksiä, joista täytyy perääntyä, hän kuvaa.

Haitallisina kirjoittaja pitää myös Trumpin vapaakaupan vastaista asennetta, diktaattorien ja autoritääristen johtajien ihailua, journalismin vastaisia hyökkäyksiä ja arvostuksen puutetta liittolaismaita kohtaan.

Trumpin hallinnon edustaja NYT:ssa: Suojelemme salaa USA:ta Trumpilta

Trump kiirehti kiistämään paljastuskirjan väittämiä: "Petollista kansalaisten huijaamista"