Yhdysvalloissa kylmyyteen liittyviin tapahturmiin kuollut jo 12 ihmistä

Yhdysvalloissa nopeasti vahvistuvan syklonin odotetaan aiheuttavan tuhoja maan koillisosissa, kertoo muun muassa CNN. Syklonin odotetaan torstaina tuovan mukanaan sankkaa lumipyryä ja hurrikaanilukemissa liikkuvia tuulia.

Flightaware.comin mukaan uhkaavan myrskyn takia jo 2 700 lentoa on peruttu varotoimenpiteenä.

Kylmä rintama on pyyhkinyt viime päivinä Yhdysvaltojen ylitse. Viranomaisten mukaan tällä viikolla kylmyyteen liittyvien tapaturmien takia on kuollut jo 12 ihmistä.

Kylmät säät jatkuvat ja lumipyryn pelätään pahentavan tilannetta.

Esimerkiksi New Yorkissa lunta odotetaan satavan keskiviikon ja torstain aikana jopa 15 senttiä. Lisäksi New Yorkiin on odotettavissa erityisen kovia tuulia. Bostonissa lunta odotetaan satavan 30 senttimetriä ja lämpötilan laskevan 22 pakkasasteeseen.

Etelässä lumisateen vuoksi on katkaistu teitä Floridan pohjoisosissa ja Georgian eteläosissa. Georgian kuvernööri Nathan Deal julisti osavaltion rannikolle hätätilan keskiviikon myrskyn takia.

Floridan kuvernööri Rick Scott kehotti ihmisiä varautumaan äärimmäisen kylmiin oloihin. Lisäksi hätämajoitustiloja on avattu.