Yhdysvalloissa teinipojan kuoliaaksi ampunut poliisi sai 15 vuoden vankeusrangaistuksen

Yhdysvalloissa aseistamattoman afrikkalaisamerikkalaisen teinipojan ampunut entinen poliisi on tuomittu 15 vuodeksi vankilaan, kertoo uutiskanava CNN. Aiemmin kerrottiin entisen poliisin saaneen tuomion murhasta.

Syyttäjät vaativat poliisille jopa 60 vuoden rangaistusta. Puolustus vaati 20 vuoden tai alle 20 vuoden rangaistusta.

Paljon julkisuutta saanut tapaus tapahtui vuoden 2017 huhtikuussa Dallasissa, kun poliisit oli hälytetty juhliin, jossa alaikäisten epäiltiin nauttivan alkoholia. Juhlat olivat kuitenkin rauhalliset.

Tilanne muuttui dramaattisesti, kun läheiseltä parkkipaikalta kuului laukauksia. Teinit kuulivat laukaukset ja lähtivät bileistä autolla. Hieman myöhemmin poliisi ampui useita laukauksia autoa kohti. Etupenkillä istunut 15-vuotias teini sai osuman ja kuoli välittömästi.

Kriminaalioikeuden professori Philip Stinsonin mukaan virkatehtävissä ollut poliisi voidaan tuomita murhasta, jos ampumiselle ei ole järjellistä syytä.