Yhdysvaltalaismedia: Trumpin hallinto haluaa rajoittaa julkista apua saavien maahanmuuttoa

Yhdysvalloissa Donald Trumpin hallinto on jälleen tiukentamassa maan maahanmuuttopolitiikkaa, kertoo yhdysvaltalaismedia. Washington Postin mukaan hallinto haluaa tehdä maahan tulemisen ja maahan jäämisen huomattavasti vaikeammaksi niille, jotka käyttävät tai todennäköisesti käyttävät julkisen sektorin avustuksia.

Tiukennukset koskisivat avustuksia, jotka eivät ole niin sanotusti rahallisia. Tällaisia avustuksia ovat esimerkiksi kotiapuun tarkoitetut kupongit ja ruoka-apu.

Asiaa ehdottaa Yhdysvaltojen kotimaan turvallisuudesta vastaava ministeriö.

"Esitetyt muutokset tukisivat omavaraisuutta ja suojelisivat rajallisia resursseja"

Yhdysvaltojen maahanmuuttolaeissa on ollut myös aikaisemmin tiukennuksia ulkomaalaisille, jotka todennäköisesti tulevat olemaan riippuvaisia taloudellisesta tuesta.

Nyt esitetyt muutokset kuitenkin laajentaisivat huomattavasti niiden joukkoa, joiden viisumi tai oleskelulupa voidaan kumota, jos he saavat jonkinlaista julkista apua.

–  Pitkäaikaisen liittovaltion lain mukaan Yhdysvaltoihin muuttamista tavoittelevien täytyy todistaa, että he pystyvät pitämään itsestään taloudellisesti huolta, sanoo kotimaan turvallisuudesta vastaava ministeri Kirstjen Nielsen tiedotteessa.

Hänen mukaansa esitetyt muutokset tukisivat siirtolaisten omavaraisuutta ja suojelisivat rajallisia resursseja. Hänen mukaansa muutoksella turvattaisiin se, ettei siirtolaisista tule kuormaa amerikkalaisille veronmaksajille.

Maahanmuuttajien etua ajavat ryhmät ovat huolissaan siitä, että muutos pakottaa perheet kieltäytymään julkisista avustuksista, jotta eivät vaarantaisi asemaansa.

Siirtolaiset ja syntyperäiset yhdysvaltalaiset käyttävät tukia käytännössä saman verran

Washington Postin mukaan muutos vaikuttaisi tulleessaan voimaan etenkin viisuminhakijoihin ja niihin, jotka oleskelevat maassa väliaikaisesti, mutta haluaisivat jäädä maahan. Muutoksella ei olisi juuri vaikutusta niihin, jotka ovat tulleet maahan laittomasti rajan yli.

Yhdysvaltojen hallinnon julkaisemien lukujen mukaan siirtolaiset käyttävät Yhdysvaltojen julkisia avustuksia käytännössä saman verran kuin syntyperäiset yhdysvaltalaiset.

Yhdysvaltojen kansalaisuuden ja siirtolaisuuden viraston mukaan 41,5 miljoonasta Yhdysvalloissa asuvasta siirtolaisesta 3,7 prosenttia sai raha-avustuksia ja 22,7 prosenttia avustuksia, jotka eivät ole rahallisia vuonna 2013.

Syntyperäisten yhdysvaltalaisten luvut ovat lähes identtisiä. 270 miljoonasta yhdysvaltalaisesta 3,4 prosenttia sai rahallisia avustuksia ja 22,1 prosenttia ei-rahallisia avustuksia vuonna 2015.