Yhdysvaltalaisräppäri Asap Rockyn tuomio luetaan Tukholmassa tänään

Yhdysvaltalaisräppäri Asap Rockyn eli Rakim Mayersin ja hänen seurueensa jäsenten on määrä saada tänään tuomionsa käräjäoikeudessa Tukholmassa.

Maailmankuulu muusikko seurueineen pidätettiin heinäkuussa katutappelun vuoksi. Syyttäjä vaati Mayersille kuuden kuukauden vankeustuomiota.

Seurue vapautettiin kuukauden mittaisen tutkintavankeuden jälkeen elokuun alussa. Tähti poistui Ruotsista yksityiskoneella päivää myöhemmin.

Asap Rocky on pääesiintyjänä Tampereen Ratinan Blockfestillä perjantaina. Ruotsalaismedioissa onkin pohdittu sitä, miten käy, jos räppärin on palattava Ruotsiin istumaan tuomionsa.

Hufvudstadsbladetin haastattelemien lakiasiantuntijoiden mukaan on epätodennäköistä, että Mayersin olisi palattava Ruotsiin. Vaikka käräjäoikeus tuomitsisikin hänet syylliseksi, tuloksena olisi todennäköisesti ehdollinen vankeusrangaistus. Myös noin kuukauden istuttu tutkintavankeus otetaan tuomiossa huomioon.

Mayersin tapaus nousi kansainvälisen politiikan parrasvaloihin kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump pyysi Ruotsin pääministeri Stefan Löfveniltä Mayersin vapauttamista tutkintavankeudesta. Tuolloin Löfven joutui selittämään, ettei Ruotsissa poliittisilla päättäjillä ole valtaa maan oikeuslaitokseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Tuhkarokkoepidemia pahenee Kongon demokraattisessa tasavallassa – tappaa useammin kuin ebola

Sudanissa kansa riensi kaduille juhlimaan siviilihallintoa – kansanmurhasta syytetyn al-Bashirin oikeudenkäynti lykkääntyi

Moskovan lauantaiset mielenosoitukset jäivät kauas huippuluvuista – osallistujat pyrkivät kiertämään viranomaisten kiellot yhden mielenosoittajan protesteilla

Italialaissyyttäjät aloittivat tutkinnan sisäministerin estettyä siirtolaisia kuljettavan aluksen rantautumisen – syyttäjä lähetti poliisin selvittämään, kuka esti aluksen rantautumisen

Leipäänsä odottanut asiakas menetti malttinsa ja ampui tarjoilijan pariisilaisravintolassa

Hallintoa vastustavat hongkongilaiset marssivat kaatosateessa – toisaalla raikasi Kiinan kansallislaulu

Brittilehti: Vain kolmasosa briteistä kannattaa eroa Euroopan unionista ilman sopimusta

Ainakin kahdeksan kuollut hotellitulipalossa Odessassa Ukrainassa

Venezuela uhkaa aikaistaa parlamenttivaaleja – oppositio todennäköisesti boikotoisi vaaleja, vaikka tutkija uskoo sen voittoon

Grönlanti kommentoi Trumpin ostohaluja: Olemme avoimia kaupankäynnille, emme myynnille

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.