Yhdysvaltojen ulkoministeri kieltää sateenkaariliput Yhdysvaltojen edustustojen lipputangoista

Yhdysvaltojen ulkoministeri Mike Pompeo kieltää Yhdysvaltojen lähetystöjä liehuttamasta sateenkarilippuja lipputangoissaan, vahvistaa maan ulkoministeriö.

Ulkoministeriön tiedottajan mukaan Pompeo katsoo, että niissä pitäisi liehua ainoastaan Yhdysvaltojen lippu.

Tiedottajan mukaan edustustot saavat kuitenkin laittaa sateenkaarilippuja esille muualle edustustoihin kesäkuussa.

Sateenkaarilippu on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tunnetuimpia symboleja. Kesäkuussa monissa maissa vietetään pride-kuukautta, jonka tarkoituksena on muun muassa muistuttaa yhtäläisten oikeuksien kuuluvan kaikille seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuolesta riippumatta.

Pompeo on aiemmin sanonut, että hän määrittelee avioliiton miehen ja naisen väliseksi. Pompeo on myös sanonut kunnioittavansa työntekijöitään seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.