Zimbabwen Mugabe: En aio äänestää seuraajaani vaaleissa

Zimbabwen syrjäytetty presidentti Robert Mugabe ei aio omien sanojensa mukaan äänestää nykyistä presidenttiä, vanhaa liittolaistaan Emmerson Mnangagwaa huomisen vaaleissa. Hän vihjaili sen sijaan äänestävänsä opposition ehdokasta Nelson Chamisaa.

Mugabe kertoi asiasta lehdistötilaisuudessa. Mnangagwaa pidetään Zimbabwea vuosikymmeniä itsevaltaisesti hallinneen Mugaben pitkäaikaisena uskottuna. Hän nousi Zimbabwen ja Zanu-PF-puolueen johtoon, kun Mugabe syrjäytettiin 37 vuoden valtakauden jälkeen marraskuussa.

Mugaben sanat viittaavat kuitenkin siihen, että hän on ajautunut välirikkoon Mnangagwan kanssa. Hän sanoi, että ei voi äänestää ihmisiä, jotka ovat "piinanneet häntä".

– Minut on heitetty pois puolueesta, jonka olen perustanut. Minua pidetään vihollisena, hän sanoi lehdistötilaisuudessa.

Oppositio epäilee vaalien vapautta
Mugaben seuraaja Mnangagwa on vannonut vaalien olevan vapaat ja kutsunut paikalle muun muassa vuosia pannassa olleita EU:n vaalitarkkailijoita. Oppositio on sekin ilmoittanut pysyvänsä mukana, vaikka ei luotakaan vallanpitäjien vilpittömyyteen.

Mnangagwan vastaehdokas, Nelson Chamisa on syyttänyt vaalikomissiota puolueellisuudesta, mutta huokuu silti voitontahtoa.