KuPS saa merkittävän siirtokorvauksen nuoresta pelaajasta

Tony Miettinen. KuPS

Jerri Koskinen

Kuopion Palloseura ja tanskalainen liigaseura FC Nordsjälland ovat päässeet sopimukseen puolustaja Tony Miettisen, 16, pelaajasiirrosta. Miettinen siirtyy tanskalaisseuraan, joka maksaa merkittävän siirtokorvauksen KuPSille.

KuPSin tiedotteen mukaan Miettinen on poikkeuksellinen lupaus, jonka taidot on tiedetty Kuopion Palloseurassa jo pitkään. Puolustaja nostettiin ensimmäisen kerran aikuisten edustusjoukkueen harjoitusryhmään jo kaudella 2018, kun hänellä oli ikää vasta 15 vuotta.

Puolustaja ei ehtinyt tekemään edustusjoukkueessa virallista debyyttiään, mutta on pelannut aikuisten pelejä yhteensä 19 ottelua Kakkosessa farmiseura KuFun riveissä.

Miettinen on kuulunut Suomen nuorisomaajoukkueen vakiokasvoihin. Siilinjärveltä lähtöisin oleva puolustaja on toiminut myös ikäkausimaajoukkueidensa kapteenina.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut