Jalonen nimesi odotetun nimettömät leijonat – "Olemme erittäin tyytyväisiä"

Jukka Jalosen leijonissa on vain kaksi NHL-pelaajaa. Heikki Saukkomaa

Tuomas Heikkilä

Suomen miehistö jääkiekon MM-kisoihin julkistettiin myöhään sunnuntai-iltana. Tiistaina Kosiceen matkaavassa ryhmässä on kolme maalivahtia, kahdeksan puolustajaa ja 14 hyökkääjää. Lukuisien NHL- ja KHL-pelaajien kieltätymisten myötä joukkueessa on peräti 12  pelaajaa SM-liigasta.

Kalkkiviivoilla joukkueesta putosivat maalivahti Eetu Laurikainen, puolustajat Otto Leskinen, Tony Sund ja Juuso Vainio sekä hyökkääjät Joonas Nättinen ja Arttu Ruotsalainen. Uusina mukaan tulevat Kärppien hopeajoukkueen maalivahti Veini Vehviläinen ja puolustajat Jani Hakanpää sekä Atte Ohtamaa. Mestari-HPK:sta mukaan ei mahtunut ainuttakaan pelaajaa.

NHL-pelaajia on mukana suorastaan historiallisen vähän, kun ainoastaan Chicagon puolustaja Henri Jokiharju ja Floridan hyökkääjä Juho Lammikko ovat mukana. NHL-kautensa on jo päättänyt noin 30 suomalaispelaajaa.

- Olemme erittäin tyytyväisiä valittuun joukkueeseen, tästä on hyvä lähteä MM-kisoihin. Yhdeksästä valmistavasta ottelusta tuli seitsemän voittoa, joten oikealla tiellä ollaan, päävalmentaja Jukka Jalonen totesi.

Suomen joukkue 2019 MM-kisoissa:

Maalivahdit

30 Kevin Lankinen, Rockford IceHogs35 Veini Vehviläinen, Kärpät45 Jussi Olkinuora, Pelicans

Puolustajat

4 Mikko Lehtonen, HV717 Oliwer Kaski, Pelicans28 Henri Jokiharju, Chicago Blackhawks40 Petteri Lindbohm, Lausanne HC50 Miika Koivisto, Dynamo Moskova55 Atte Ohtamaa, Kärpät58 Jani Hakanpää, Kärpät70 Niko Mikkola, San Antonio Rampage

Hyökkääjät

12 Marko Anttila, Jokerit15 Arttu Ilomäki, Lukko19 Veli-Matti Savinainen, Kunlun Red Star20 Niko Ojamäki, Tappara21 Juhani Tyrväinen, HIFK24 Kaapo Kakko, TPS25 Toni Rajala, EHC Biel27 Eetu Luostarinen, KalPa41 Joel Kiviranta, Sport65 Sakari Manninen, Jokerit71 Kristian Kuusela, Tappara76 Jere Sallinen, Örebro HK82 Harri Pesonen, SCL Tigers91 Juho Lammikko, Florida Panthers

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut