Johaug kirii 30 kilometrillä Björgenin ja Välben saavutuksiin

Therese Johaug. Lehtikuva

STT

Norjan Therese Johaug voi nousta tänään maastohiihdon historiaan kolminkertaisena 30 kilometrin hiihdon maailmanmestarina. Johaug on ennakkosuosikki, kun naiset starttaavat Seefeldissä kello 13.15 Suomen aikaa yhteislähtöön vapaalla hiihtotavalla.

Johaug on voittanut 30 kilometrin matkan Oslon MM-kisoissa 2011 vapaalla hiihtotavalla ja Falunin MM-kisoissa 2015 perinteisellä hiihtotavalla.

Kolmeen kolmenkympin mestaruuteen ovat aiemmin hiihtäneet Norjan Marit Björgen (2005, 2013, 2017) ja nykyisin Venäjän hiihtoliiton puheenjohtajana toimiva Jelena Välbe (1989, 1995 ja 1997). Välbe oli matkan ensimmäinen MM-voittaja, sillä 20 kilometriä piteni naisilla 30:ksi Lahden MM-kisoissa 1989.

Suomalaishiihtäjistä odotukset kohdistuvat Krista Pärmäkoskeen, joka on Seefeldissä toistaiseksi ilman mitalia. Uransa aiemmissa arvokisoissa Pärmäkoski on ollut mitaleilla joka kerta vuodesta 2011 lähtien. Hänellä on MM-tasolta kuusi mitalia ja olympialaisista neljä mitalia.

–  Kaikki on mahdollista. Henkinen kapasiteetti ratkaisee, Pärmäkoski sanoi.

Suomalaisnaisille 30 kilometrin MM-kullan voittaminen on ollut harvinaista. Siinä on onnistunut vain Virpi Kuitunen 12 vuotta sitten Sapporossa.

 

<story-element type="subheading"> Mononen aloitti heti latautumisen

Kuudensissa MM-kisoissaan hiihtävän Pärmäkosken lisäksi suomalaisista ovat mukana Laura Mononen, Eveliina Piippo ja Riitta-Liisa Roponen. Pärmäkoskelle ja Monoselle lauantain matka on viides Seefeldissä.

Monosen mukaan arvokisoissa henkinen latautuminen uuteen starttiin on vaikeampaa kuin maailmancupissa. Hän aloitti latautumisen heti, kun kuuli hiihtävänsä päätösmatkalla.

–  Pitää pysyä porukan mukana ja välttyä konfliktitilanteilta. Kaikkien osa-alueiden täytyy olla kunnossa, Mononen listasi hyvän kisan eväitä ja kaipasi kahta hyvää suksiparia vesikelille.

–  Se on varmaan vaikeaa, että olisin tyytyväinen, itseruoskintaan taipuvainen Mononen hymähti mediatilaisuudessa.

Piippo oli torstain viestissä tolaltaan ja keskittyi päätösmatkan aattona tankkaamaan energiaa. Henkisesti hän oli päässyt viestistä jo yli.

–  Kuntoa ei voi enää kehittää. Tärkeintä on, että neste- ja energiatasot ovat kohdallaan, Piippo sanoi ja ynnäsi vahvuuksikseen kestävyyden ja sen, että happi kiertää lihaksissa.

Roposelle, 40, lauantain kisa on todennäköisesti uran viimeinen arvokisastartti. Seefeld on hänen uransa kahdeksas MM-etappi.

–  Tänä vuonna olen hiihtänyt maailmancupissa kolme vapaan hiihtotavan kisaa. Sijoitukset ovat 10, 15 ja 19. Se tarkoittaa, että jos kaikki menee nappiin, tavoittelen kymmenen parhaan joukkoon, Roponen sanoi.

 

<story-element type="subheading"> Kerran voi vaihtaa sukset

Yhteislähtökisassa taktikointia lisää suksien vaihdon mahdollisuus. Naiset saavat vaihtaa sukset kerran matkan varrella tullessaan ladun punaiselta osalta stadionille.

–  Suksien vaihtoon pitää tehdä suunnitelma, mutta suunnitelman pitää elää sen mukaan, mitä muut tekevät, Roponen sanoi.

Päävalmentaja Matti Haaviston mukaan suomalaiset ovat aiemmissa kisoissa onnistuneet taktisesti hyvin suksien vaihdossa. Esimerkiksi Iivo Niskasen kultahiihdossa Pyeongchangin olympialaisissa suomalaistähden suksien vaihtoa lykättiin kierroksella.

–  Päätös, vaihdetaanko sukset vai ei, voi olla jopa sekunneista kiinni.

–  Yritetään saada parhaat sukset kisan loppuun, Haavisto sanoi.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut