Suomi hamuaa judosta olympiakultaa

Pieksämäkeläisen judoseura Pikadon tällä viikolla järjestämä lajileiri kokosi Pieksämäen Urheilutalolle lähes 80 nuorta judokaa. Aake Roininen

Jukka-Pekka Räsänen

Suomessa on noin 10000 rekisteröitynyttä judon harrastajaa. Vaikkei viime kesäisistä Lontoon olympialaisista herunutkaan mitalia, oli jo kolmen judokan selviytyminen kisoihin itsessään kovan luokan suoritus.

Karsinnat vuoden 2016 olympialaisiin Rio de Janeiroon käynnistyvät tammikuussa ja kestävät kaikkiaan kaksi vuotta.

–Karsintaurakka on kallis ja todella kuluttava. Paljon on kiinni siitäkin, ketkä säilyvät kaikkien karsintojen läpi ehjänä. Ainakin suomalaisjudokat ovat keskenään puhuneet, onko systeemissä mitään järkeä, mutta sen päättää kansainvälinen kattojärjestö, Judoliiton puheenjohtaja Esa Niemi selvittää.

Judo on ollut olympiaohjelmassa vuodesta 1964, mutta Suomi ei ole vielä kertaakaan yltänyt lajissa mitaleille. Judoliitto on silti kirjannut vuosien 2013–2020 strategiansa tähtäimeksi olympiakullan. Jo elokuussa kamppailtavissa MM-kisoissa Niemi pitää mitalia realistisena tavoitteena.

–Mutta sitä en sano kuka sen ottaa, puheenjohtaja virnistää.

Ainakin nuorten judokoiden otteista on nähtävissä, että tulevaisuudessa mitalitavoitteet ovat mahdollisuuksien rajoissa. Tatami on tällä viikolla tömissyt Pieksämäen Urheilutalolla, kun judoseura Pikadonin järjestämä lajileiri lähenee loppuaan. Leirille osallistuneet lähes 80 nuorta judokaa ovat saaneet nauttia viikon mittaan todella ammattitaitoisesta valmennuksesta, sillä leiriä on ollut vetämässä muun muassa Judoliiton nuorten valmentaja Manne Isoranta.

Hänen suojateistaan Martti Puumalainen ja Oskar Tvauri palasivat viime viikon Euroopan nuorten olympiafestivaaleilta hopea- ja pronssimitali kaulassaan.

 

Lue aiheesta lisää perjantain Savon Sanomista.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut