Viime kauden tehopuolustaja jatkaa KalPassa – "On koko ajan vaarallinen hyökkäyssuuntaan"

Jesse Graham oli KalPan tehokkain puolustaja viime kaudella. Juha Poutanen

Janne Niiranen

Kanadalaispuolustaja Jesse Graham jatkaa uraansa KalPassa. Viime kaudella KalPan takalinjoilla pelannut puolustaja on tehnyt vuoden sopimuksen kuopiolaisjoukkueen kanssa.

Oikealta laukova Graham pelasi viime kaudella KalPan paidassa 40 Liigan runkosarjaottelua ja teki niissä tehot 4+16. Hän oli kuopiolaisten tehokkain puolustaja ja myös tehotilastolukemaltaan +9 paras KalPan puolustajista.

– Erittäin hienoa, että päästiin sopimukseen Jessen kanssa kesän mittaan. Jesse halusi tulla meille ja uskomme yhdessä pääsevämme vielä seuraavalle tasolle, KalPan urheilujohtaja Anssi Laine sanoo.

Graham on New York Islandersin 6. kierroksen NHL-varaus kesältä 2012. Hän teki debyyttinsä miesten sarjoissa jo vuonna 2013, pelaten seitsemän ottelua AHL-joukkue Bridgeport Sound Tigersin riveissä. AHL-otteluita Grahamin vyölle on uransa aikana kertynyt yhteensä 215 kappaletta, tehopistein 19+69=88.

– Jesse tuo puolustukseemme entisestään lisää luisteluvoimaa ja kiekollista osaamista. Hän pystyy pelaamaan hyvin paineen alla ja on koko ajan vaarallinen hyökkäyssuuntaan. Lisäksi Jessen kätisyys luo meille lisää vaihtoehtoja pelaamiseen, Laine päättää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.