Liukkonen pääsi heti vauhtiin – olympiaraja oli alittua jo Espoossa

Ari-Pekka Liukkonen jäi iltauinnissaan vain 14 sekunnin sadasosaa Tokion olympiarajasta. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

Pasi Rein / STT

Sprintteri Ari-Pekka Liukkonen palasi vauhdilla kisa-altaisiin Espoon uintikisojen ensimmäisenä päivänä lauantaina. Aamulla Liukkonen käynnisteli konettaan 50 metrin perhosessa ja 100 metrin vapaauinnissa. Illalla hän rojautti 50 metriä vapaata aikaan 22,15.

Liukkonen jäi iltauinnissaan vain 14 sekunnin sadasosaa Tokion olympiarajasta. Paluu kisoihin tapahtui niin lupaavasti, ettei tulosrajasta pitäisi tulla Liukkoselle mitään ongelmaa.

– On kaikin puolin huonoa tuuria, ettei raja ole jo mennyt, Liukkonen vahvisti.

Vastatuuli pilasi Liukkosen tuloksentekohaaveet viime vuoden SM-kisoissa. Keväällä koronapandemia keskeytti kauden, kun hän oli vasta herkistelemässä tuloskuntoaan esiin.

– En ole yli vuoteen kilpaillut päämatkallani tasoisteni uimareiden kanssa. Näistä lähtökohdista tämä oli tähän kohtaan tosi hyvä uinti, Liukkonen totesi Espoossa.

– Alla on myös tiukka treeniviikko.

Liukkosen iltauinti alkoi räväkästi. Kilpailutauko ja kauden varhaisuus näkyi 15 viime metrillä.

– Loppu oli tosi raskaan tuntuinen, Liukkonen tunnusti.

Liukkonen yrittää olympiarajaa tosissaan joulukuun alussa Helsingin Mäkelänrinteessä järjestettävässä kilpailussa.

Kommentoi

Mainos: K-Citymarket Päiväranta ja K-Citymarket Kolmisoppi

Anna ajallesi arvoa - kaikki ostokset yhdellä kertaa Kuopion K-Citymarketeista. Kaupungin laajimmat valikoimat valitaan huolella ja ammattitaidolla

| Päivitetty

Mainos: Pihlajalinna Kuopio

Kirkkaampi hymy suuhygienistin vastaanotolla

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut